21.9.2014

Sunnuntai

( Laadukkaat puhelinkuvat, koska kamera ei ollut mukana...)

Siinä hän on, meidän pötkylä.  Vielä kolme viikkoa odottelua, sitten saadaan pentu kotiin.  Kovasti oli taas kasvettu viikon aikana ja lauma telmi jo melko ketterästi, kunnes pennut alkoi kepsahdella yksi toisensa jälkeen nukkumaan.   Meidän piti ihan vaan äkkiä käväistä, mutta yks tunti ei tunnu missään kun saa lelliä tuollaisia eläviä ressinpoistajia.    

Muita kivoja sunnuntaipuuhia:
- Syötiin kakkua ja karkkia
- lapset heitteli lehtiä
- ja ampui pihlajanmarjoja
- minä sain joutsenen sulan
- ja tilasin kaksipäisen virkkuukoukun
(minä se osaan revitellä!)

Väsyttää kuin pikkuvauvaa - tai koiranpentua -  mutta koska olen iso tyttö aion valvoa ainakin kymmeneen ja ratsata villalankalaarin. 

20.9.2014

Viikko joka karkasi

 Työhuoneen seinällä on hetkiä tallessa.

Tämä viikko oli tällainen karkausviikko, joka tuli ja meni.  Koitappa siinä sitten tarttua hetkeen niin helkkaristi kun ne perhanat pörrää karkuun niin kuin maantiekiitäjät kojootilta.  Tööt tööt! Sentään ei alasimia sada niskaan, mutta pikkasen sellainen kiireen ruhjoma olo on.  Vai onko tässä edes mikään kiire ollut?  Kuka mua huijaa?  Varmaan minä itte.  Mutta väitän, että joku vei tästä viikosta hetket ja siksi siitä tuli yksi sumea vilahdus.

Tällä viikolla ollaan siellä arkisuhinan keskellä mm.

- keksitty koiranpennulle nimiehdotuksia
- opeteltu japanin sanoja.  
(Orava on risu, omena on ringo, syksy on aki ja aalto on nami)
- hankittu pennulle tarvikkeita 
- hengailtu ja juteltu
- sotkettu, ahkerasti ja  paljon  
(täytyy opetella siistimmäksi ennen kuin koiranpentu asettuu taloksi)
- oltu siivoamatta
- minä kävin pilateksessa
- ja yhdellä koululla haastattelussa
- mutta päätin olla menemättä sinne.

Ensi viikko saisi tuoda mukanaan ainakin vähän tyhjää aikaa ja ehkä pönttöuuneihin tuhkalaatikot.
Mullon kylymä koko ajan!

11.9.2014

Kelim

Peilissä on paksulti pölyä, mutta se sointunee teemaan.

Makkarissa on edelleen seinät maalaamatta, vaikka siitä on kohta vuosi kun kyllästyin keltaisiin tapetteihin ja revin ne alas.  En ole osannut päättää minkä värisiksi ne maalaisin, siispä ne on saaneet olla aivan au naturel.   Mutta nyt mulla on idea!  Kaikki alkoi viime syksynä kun näin Elloksella ihanan kelim-maton, mutta en raaskinut sitä ostaa (329 €, huh.).  Siispä talletin maton toivelistaan ja jäin odottelemaan alennuksia.  Monta tuotetta on toki myyty loppuun normaalihinnoin kun meikäläinen on tätä kikkaa kokeillut,  mutta...  Mutta tämä matto, se meni ensin alennukseen niin että hintaa jäi 180 euroa, ja pari viikkoa sitten sähköpostiin tuli ilmoitus: alehinnoista puolet pois.  No kyllähän minä menin ja ostin sen sitten, 90 euroa maksoin ihan mielelläni hienosta ja hyvästä matosta.  Kärsivällisyys palkitaan, ainakin jos pitää siitä itse huolen.

Kannoin maton makkariin, ja siellähän se mätsää kivasti ensinnäkin Afrikkaan ja toisekseen noihin pellavalakanoihin - kesäkassia ja uusia sandaaleja unohtamatta.  (Sandaalitkin ratsasin samasta alesta: kakstoista ja puoli euroa, enää puuttuu kesä!)

Matto on kaunis ja fiilis makkarissa alkaa olla hyvä.  Pitkään suunnittelemani komeroremppa saattaa hyvinkin tapahtua loppuvuodesta, ja ne seinät aion maalata ihan vaan lämpimällä valkoisella.   Tai sitten jollain auringon paahteisella haalealla värillä... Ehtiihän tässä taas mietiskellä.  Uudet lukulamput on jo siellä toivelistalla odottamassa, saas nähdä miten käy.

7.9.2014

Sattuuhan sitä

 ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen!

Ei mentykään saareen syömään eväitä, mutta on ollut silti ihan ookoo sunnuntai. Lähipäivien ohjelmassa on runsaasti jalan lepuuttelua, mutta huomenna piipahdetaan koululla ja otetaan tussit mukaan.

Hoitona levon lisäksi on:
- kirjoja
- kyniä
- paperia
- telkkari ja wii 
- iskän ihana löhötuoli eli reklaineri.

5.9.2014

#kutsumua



Minua ei ole koskaan kiusattu.  Koulussa oli aina kivaa, tai no, joskus oli tietenkin tylsää, etenkin saksan tuplatunneilla, mutta noin muuten vaikkapa yläasteajat muistuu mieleen hirveän hauskana ja kepeänä jaksona.  Luokkahenki oli hyvä, mitä ilmaistiin riehakkaasti eri tavoin.  Opettajien mielestä ei ehkä osattu aina olla ihan ihmisiksi,  mutta jollain lailla kai oltiin sitten fiksujakin.  En siis tiedä onko aivan haasteen mukaista, että kirjoitan tästä, mutta halusin kertoa että

Pikkusiskoilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. 

Meillä on ikäeroa sen verran, että kun kiusaaminen alkoi, asuin jo poissa kotoa.  Kolmannelta luokalta  peruskoulun loppuun asti, niin kauan sitä kesti. Se alkoi varmaan tyhmyytenä, ymmärtämättömyytenä, pikkukakaroiden juttuna.  Ne on kaksoset!  Ja niillä on toppatakin hupuissa karvareunus! Mutta sitä en tajua miten se jatkui.  Ja se paheni.  Asiasta oltiin yhteydessä koululle, mutta kiusaajille ei koskaan tehty mitään.  Siinä missä minä vietin yläastevuodet hyvissä fiiliksissä, siskoni eristettiin ja rääkättiin, mitätöitiin.   Enkä minä vieläkään tiedä miten tai millä sanoilla, siskot ei kerro, mutta näin mitä kiusaajat saivat aikaan.  Opettajat pahensivat asiaa tekemällä liian vähän tai kääntämällä pään pois.

Kiusaaja rikkoo, kiusaaja varastaa.  Kiusaaja ottaa pois sellaista mitä ei voi mitenkään antaa takaisin, ja nauraa päälle räkäisesti. Se vie itsetunnon ja sujauttaa tilalle pelkoa ja pahaa oloa.  Ei osaa ajatella.  Olisi kiva tietää, että sellainen ihminen edes jossain vaiheessa herää ja ymmärtää tehneensä väärin.  Olisi kiva jos kiusaaja voisi tuntea edes sen huolen ja surun mitä aiheuttaa uhrinsa äidille, isälle, siskoille ja veljille.  En usko että kiusaajat kestäisivät saman mitä laittoivat siskoni kestämään.  En usko, että minäkään kestäisin. 

Haluaisin kertoa näille kiusaajille, että minun siskot on hauskoja, persoonallisia ja joskus todella, todella outoja tyyppejä.  Mahtavan outoja!

Haluaisin kertoa kiusaajille tämän:  toivon, että teidän lapsianne ei koskaan kukaan kiusaa.

En tiedä, mitä kaikkea siskoilleni sanottiin, mutta minä sanon: ootte rakkaita.
 

4.9.2014

Oma juttu



Blogeissa mietitään taas tulevia hittejä ja trendejä.  Ihan hassu juttu, mutta kyllähän ne tavallaan koskee meitä kaikkia.  Vaikka kävinkin Hajottamon kommenttiboksissa ilmoittamassa, etten sisusta trendien kautta niin eihän se aivan tottakaan ole.  Aina keksitään jotain kivaa josta innostua, temppu onkin siinä, että malttaa karsia eikä juokse joka kotkotuksen perään.  Osaan jo jättää muille aika paljon, mutta kun kaupan hyllyllä tuli vastaan orava ja siili, niin pakkohan niihin oli tarttua.  Eikä ne olisi siellä olleet ellei joku stylisti jossain olisi päättänyt, että tällasia halutaan ostaa.

Makuasiat on makuasioita ja tyyli jokaisella oma. Meillä se on jalostunut karkkivärisestä mummolasta tähän nykyiseen vähän maskuliinisemmin värittyneeseen kotiin, josta se mummola kuitenkin vielä paistaa läpi.  Eikä tämä kehitys ei ole tapahtunut täysin ilman ulkopuolelta tullutta inspiraatiota. Tallella on vielä jotain niistä karkkivärivaiheen valinnoista - kuten vaaleansininen kirjahylly, koska sen uudelleen maalaaminen olis ihan hirvee homma - mutta ne saa olla.  Katsokaas, kun ei ole pakko tavoitella visuaalisesti täydellistä kokonaisuutta.  Semmoinen saattaa lopulta jättää aika kylmäksi. Kaikille ei kertakaikkiaan istu skandinaaviset designklassikot tai kasaripastelleilla kuorrutetut übercoolit kämpät. Kotona pitää tuntua hyvältä, ja se mikä tuntuu hyvältä myös näyttää tarpeeksi hyvältä vaikkei olisikaan rakennettu kaikkien sääntöjen mukaan.

Hudson Taylorin musavideo on tuossa, koska kun katsoin sen, tuntui kuin olisi kotiin tullut.  Videolla ei ole sinänsä kovin paljon tekemistä laulun sanojen kanssa, mutta se toimii silti. Että kun sisustuslehdissä on aika ajoin näitä "sisusta kotisi jonkun leffan/kaupungin/kirjan tyyliin" -juttuja, niin meidän koti on sitten ilmeiseti se mitä tapahtuu jos Wes Anderson ohjaisi kärpästen herran ja irlantilaiset pop-pelimanniveljekset hoitaisi soundtrackin.   Siihen päälle sitten ne siili- ja oravatyynyt niin hyvä tulee.

1.9.2014

Kuinka syksy diagnosoidaan



Vaihe 1.
Oireilu alkaa seuraavasti: pikkasen haukotuttaa. Aika vähän huvittaa tehdä mitään hyödyllistä. Välillä huvittaa, mutta ei oikein jaksa. Ja mikä on tämä tunne?  Ihan kuin palelis? Ilmottaudutaan kansalaisopiston joogaan.

Vaihe 2.
Hitto, kun väsyttää koko ajan. Ääh. Silmät vuotaa, viluttaa, huvittaa tehdä tulet takkaan ja pukea sukat. Iltaisin olkkarin ikkuna kaipaa verhoja. Kello kolmen tai neljän aikaan tuntuu hyvältä idealta nukkua päikkärit.

Vaihe 3.
Kolmosvaiheen alkaessa päikkärit ei ole enää edes valinta. Päikkärit on jotain mikä vaan tapahtuu. Sitä havahtuu sohvalta kuola poskella ja on ihan että, dääm juu päikkärit, munhan piti tehdä jotain... no, jotain.  Olo on koko ajan jotenkin ihan kummallinen ja hankala.

Ensimmäinen diagnoosi on sama joka vuosi, ja viimeiset kuusi (öö eikun seitsemän) vuotta se on ollut väärä: haa! Ja oho, hups, mitä?! Ollaan raskaana.  Ostetaan apteekista testi ja tehdään se.  Se on negatiivinen. Huokaistaan helpotuksesta, ja sitten ollaan kuitenkin vähän haikeita.  Kun on hetki muisteltu nostalgisesti huokaillen sitä miten pikkuisia ne pikkuiset vauvansukat olikaan, hoksataan vilkaista kalenteria - tai ikkunasta pihalle,  ja tadaa! Siellähän se syksy on.

Ja se on kuulkaa ihan jees.  No okei, ehkä olis ollut ihan kiva jos kesä olisi kestänyt pidempään ja lunta olisi satanut vähän vähemmän, mutta ehkä ens vuonna sitten saadaan semmoinen pitkä, lempeä kesä? Se nähdään sitten. Nyt on syksy ja kohta tulee telkkarista Walking Dead ja sitten on joka puolella joulu.  Ja jossain siinä välissä meille tulee kuin tuleekin vauva.  Koiravauva.  Voi iik. ♥
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...