torstai 24. huhtikuuta 2014

Vessaremppa osa 1

Uskottava remppahenkilö käyttää nysäksi kulutettua kynää.

Vessaremppa on siis valmis.  Tai no valmis ja valmis...  Jotain pientä vielä puuttuu, mutta sanotaan nyt näin, että riittää tältä erää ja viimeistelyt jatkuu sitten joskus.   Tälläiset hommat tein:  laitoin puolipanelit, maalasin seinien yläosan.  Tein leveät jalkalistat, kiinteät avohyllyt lavuaarin alle ja paksun tason lavuaarin viereen.    Ja koskapa päätin tehdä lavuaarin alle avohyllyt, tuli tarpeelliseksi tehdä isompi seinäkaappi kaikelle elintärkeälle sälälle. Oikein pätevät tekniset piirustuksetkin tein, kuten kuvasta näkyy. Rungon kasasin laudasta ja oviksi löytyi vanhat ikkunat navetalta - lasien tilalle hommasin peilit.   Kaapista tuli ihan hyvä. Ei mikään puusepäntyön taidonnäyte, mutta kelpaa meille.  Koska oli päällä niin hyvä tekemisen meininki en oikein malttanut kameraa käytellä, mutta tässä muutama vaihekuva.  Seuraavaksi sitten otoksia valmiista...  Kunhan keksin mistä kulmasta tuon kopperon sitten oikein sais kuvattua.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lämpö





 Raita kukkii, kissa kiehnää onnesta ja pulkkakin vielä luistaa!

Parhaiden päivien resepti alkaa aina samalla tavalla: ei kiire minnekään.   Eilinen vietettiin mahdollisimman rauhallisesti ja keskityttiin nauttimaan lämmöstä.  Haravoitiin pikkasen, kerättiin pähkinähakin levittelemiä käpyjä ja katteltiin mitä muuta pitäis tehdä mutta ei sitten vielä viitsitty. Päästettiin kani jo kesäpaikkaansa pihalle ja  keräiltiin sille ensimmäisiä tuoreita heiniä seinän viereltä.   

Sisällä vessaremppa valmistui just soppelisti ennen pääsiäistä, tuli kovasti nätti.  Muu kämppä onkin sitten aika lailla räjäytetyn näköinen kun siihen ei ole ollut aikaa keskittyä.  Ehkä sitten jonain pilvisenä päivänä...  Itse asiassa just nyt on pilvistä, mutta hetkisen kun vielä tässä laiskottelen niin näyttäis siltä, että aurinko ehtii tulla esiin.  Että eipä tässä kannata turhia hötkyillä, nämä ensimmäiset lämpimät päivät on sellaisia, että ne on ihan pakko ottaa varastoon.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Suosituksia

 Myös on hyvä: ripustaa ikkunaan kristallipallo, kastella kukkiansa hyvin (hups), istuttaa kärhöjä ja Prinssi Caspian taas vaan siksi kun hänestä niin tykkään ja hän ymmärtää tuon överin päälle.


Maijja se otti ja haastoi jakamaan suosituksia, mietin vähän ja näitä nyt ainakin suosittelen:

- Toimintaterapiaa.  Suunnittele, sahaa, sirkkelöi, maalaa, tapetoi, naulaa, pakkeloi, piirrä, ompele, virkkaa ja kudo.  Jätä kesken tai muuta suunnitelmia lennosta jos siltä tuntuu.  Pidä aikataulu väljänä ja muista hyvät kahvitauot jos maltat semmoisia pitää.

- Akkujen lataamista.  Kuulemma urheilustakin saa energiaa, ja saahan siitä, mutta mitä tekee kännykkä kun virta on loppu?  Ei se lenkille lähde. Mene siis sinne mihin aurinko paistaa ja lataudu.  Pistä silmät kiinni tai katsele taivasta.  Älä hirveesti pohdiskele.  Jatka.

-  Vedä överit.  Ole epäylevä ja katso lempparisarjaa kymmenen jaksoa putkeen.  Lohtusarja toimii kuin vauvalla tutti ja tasoittaa hermot, hauska sarjakaveri naurattaa ja Sherlockia pitää katsoa koska Martin Freeman ja Benedict Cumberbatch.  (Kiitos Gilmoren tytöt, Modern Family ja, niin, Sherlock).

- Puhalla saippuakuplia auton ikkunasta, työpaikan kahvitauolla ja  laiturilla.  Tuli mieleen: kesällä pitkän automatkan kesken voisi pitää kuplienpuhallustauon. Note to self: pidä hanskalokerossa saippuakuplapurkkeja valmiina.

- Kirjoita muistiin asioita, koska muuten unohdat ihan mahtavia juttuja. Esimerkiksi: "Ensin ihmisetkin oli nuijapäitä, mutta sitten ne kasvoi aikuisiksi ja joistakin tuli sammakoita."  

Omia suosituksiaan jakamaan haastan  Helin, auringonkerääjän, SuperSannan ja Piipadoon tytöt.

perjantai 11. huhtikuuta 2014



äiti remppaa vessaa, tytär taloa jänikselle.
 
Taas on palloja ilmassa niin paljon etten millään kerkeä ottamaan koppeja.  Niinpä taktiikka on sama vanha: antaa niiden leijua, tipahtelevat sitten kun keksin missä järjestyksessä annan sen tapahtua.  Pienempiä pallosia on kaikenlaiset pitäis tehdä -hommat, esimerkiksi pönttöuunien uusiminen. Sininen uuni  tiputti viime hiilloksen päälle kokonaisen tiilen, ei enää selkeämmin voi ilmoittaa että mä kuulkaa luovutan, korjatkaa pliis.  Sitten mietiskelen  portaiden ja terassin tekemistä, lähinnä sitä, että kun rahaa on oikeastaan yhden toteuttamiseen, niin millä saisi ne kaikki.  Tein loton.

Mietin kesälomaa, mihin kohtaan se tulee ja onnistuuko samaan kohtaan miehen lomapätkän kanssa.  Osallistuin facebookissa kyykkyhaasteeseen.  Yhtään kyykkyä en tehnyt.   Salikortti on uusimatta, lenkkarit ja juoksutakki on päällä kauppareissuilla.  Ei se kyllä nyt just mitään, mulla on vähän muuta. 

Saispa  vakituisen työn.  Pääsispä jänis jo kesäasuntoonsa, se alkaa jo mökkihöperöitymään näin sisäkauden lopulla.  Pitäis soitella siitä puheterapiasta, ostaa pojalle takki, tuhat pientä juttua.  Niin pieniä ettei niistä normaalisti mitään kehittäisi, mutta nyt on vähän vaikea keskittyä koska

Mies sai uutisia: työpaikka pistää lapun luukulle ensi vuonna.  Tätä isointa palloa minä nyt leijutan kaikista ankarimmin. 

Niin että aloitin sen vessaremontin, opin käyttämään naulapyssyä (tai siis viimeistelynaulainta, mikä ei kuulosta yhtään niin vaikuttavalta, joten sanon että naulapyssyä), sain irrotettua lavuaarin ja laitettua sen takaisin paikoilleenkin.  Tällä hetkellä puntaroin josko ihan oikeasti alkaisin vääntämään allaskaappia vai kelpuuttaisinko siistit avohyllyt.  Erona olisi huikea säästö hermojen kulutuksessa, mikä kyllä kuulostaa järkevältä, hermoille on nyt käyttöä muuallakin. Tosta vaan päätin, etten käytäkään sitä Elloksen laattatapettia, kuvio tuntuikin pikkuvessaan liian isolta. Niin että maalasin, ja tuli oikein nätti.  Rauhallisempi ja siisti.  Pääsi spontaani siunaus maksupäätteen äärellä, kun ostin neljä puista kattolistaa: kuuskymppiä!  Kuuskymppisiä mä täällä tuhlailen vessaremppaan kun elanto on vaakalaudalla.  Gaaddämmit.

Ajoittaista ahdistumisoireilua ilmenee, mutta  tasoitan oloa parhaani mukaan.  Sirkkelöin ja paukauttelen sillä naulapyssyllä.  Suosittelen.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kultarinta

Vanha oppikirja valistaa.

Jos kaikki kirjat olisivat sellaisia kuin Kultarinta, en tekisi muuta kuin lukisin. 

Kultarinta kertoo kutistuvasta metsästä, joka tilaisuuden tullen valtaa tilan ihmiseltä takaisin kerta toisensa jälkeen. Ihmisistä jotka ymmärtävät sitä ja ihmisistä jotka haluavat hyötyä siitä. Isästä ja tyttärestä, jotka eivät ole ihan varmoja mistä ihminen alkaa ja mihin metsä loppuu.  Siitä miten pois raivataan joskus metsän lisäksi myös ne ihmiset, jotka tuntuvat olevan tiellä, väärässä paikassa, väärää mieltä, tunnustavat väärää väriä.  Järjestelmällisesti, järkeen ja parempaan tietoon vedoten ihmiset kaatuvat yhtä helposti kuin puut. 

Kultarinta kertoo myös ajasta, rakkauden voimasta, luonnonvoimista, elämästä.  Siitä, että elämä on kaikkialla eikä pysähdy ihmisen nahan ulkopuolelle. Siitä, kuinka aina ei tarvitse tehdä suuria liikkeitä voidakseen sanoa kokeneensa paljon.  Joskus riittää kun pysähtyy ja näkee ympärilleen. Kirjan pääosassa ovat maa, metsät ja kaikki niiden asukkaat, eikä näitä kolmea voi erottaa toisistaan.

Ainoa vaikeus lukiessa oli päättää edetäkö säästellen vai ahmien, päädyin molempiin.  Luin ensimmäiset luvut pienissä erissä ja jäin välillä ajatuksissa viipyilemään sivujen väliin, mutta loppukirja oli pakko lukea kerralla.  Kytömäen tyyli kirjoittaa on kertakaikkiaan ihastuttava, siinä ei ole mitään ylimääräistä, ei tyylikikkailuja eikä laveita taustoituksia historian tapahtumille.  Tärkein on tarina, joka etenee luontevasti ja kiirehtimättä ilman osoittelevia rajoja.  Oikeassa elämässä pelkään metsää, asia jota tämän kirjan jälkeen on melkein pakko yrittää korjata, mutta lukiessa elin metsän mukana, tallustelin arastelematta karhun perässä ja pakahduin matkalla monta kertaa.  

"Hän astuu sammalmättäältä veteen ja komentaa pennun selkäänsä. Se 
pelkää ja uikuttaa. Ruovikon korret suhisevat ja väistyvät liukkaasti. 
Pentu huohottaa ja pitää niskavilloista kiinni.  
  Jäätävä vesi ulottuu pian rintakehään. Pentu vinkaisee, kun laine 
läikähtää sen tassuille.  Ruovikon harvetessa hän varoittaa: nyt kastut. 
Pentu pidättää henkeään, hän ponnistaa pohjasta ja antatuu veden 
varaan. Muutaman kauhaisun päässä vedestä kohoaa laakea kivi. He 
pääsevät kuiville ja ravistelevat pisarat turkista.
  Aurinko on laskemassa. Hän tuijottaa merta. Muutama matala saari 
väreilee taivaanrannassa.
  He ovat tavoittaneet maailman äären. Eikä sen takana ole mitään."

torstai 3. huhtikuuta 2014

Pään tuuletus







Välillä, niin kuin nyt just tämän viikon kaltaisina aikoina, on ihan pakko vähän tuulettaa päätä.  Tänään se onnistui seuraavanlaisella reseptillä:  tapetointia, laminaatin laittoa, kävelyretki joen vartta pitkin, lenkkarien hakureissu ja roskaruokaa päälle.  Kotona vielä siivous.   Nyt on kroppa sopivasti piipussa ja mieli paljon parempi. 

Sieltä joelta lähdettiin siskon kanssa katsomaan joutsenia, joita ei löydetty  (ihan kaukaa nähtiin kaksi matkalla jonnekin).  Sen sijaan nähtiin telkkäpariskunta, kurkittiin jään alle ja löydettiin suojaisia lämpimiä istuskelupaikkoja joihin ei maltettu jäädä istumaan.  Sisko löysi vanhan puisen katiskamerkin (?)  ja ison simpukan, joka hampaanjäljistä päätellen on päässyt saukon juhla-ateriaksi. No ei me ite niitä hampaanjälkiä huomattu, isä hoksas.  Hirveen kiva päivä, sanoisin että ysi miikka.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Nellille


Silloin kun taloa etsittiin, piirtelin muutamia haaveilukuvia tulevasta kodista.  Tässä näkyy leikkihuonetta, mutta tärkein juttu on vanha ikkuna, syreenipuska sen takana ja meidän Nelli siinä maisemaa ihailemassa.  Aika lailla kaikki toteutui, Nellikin pääsi keittiön penkiltä katselemaan pihalle.  Sitten tuli vanhuus, eikä se enää päässyt penkille hyppäämään, mutta sai mukavan rauhallisen lekottelupaikan eteisestä. Siellä siihen meinasi kompastua vähän väliä, vaikka yleensä muistikin askeliaan varoa.  


Siihen minä tässä yritän päästä, että rakasta karvakasaa ei enää ole.   Asiaan osattiin tietysti varautua, kun kaveri oli jo 16 vuotias, mutta...   No, ikävähän tässä on.   Ja edelleen eteisessä avataan ovet varovasti, ettei vahingossa tönäistä nukkuvaa koiraa.  Ja vaikka näin tämän oli mentävä niin pala on kurkussa.  


Mutta kiitos, Nelli, että pesit lasten korvientaustat kun ne oli pieniä, kiitos niistä märistä koiranpusuista ja päikkäriseurasta siellä Pähkinärinteen sohvalla.   Se ei ollut niin hauskaa kun vedit minut jäniksen perässä nokkospusikon läpi, mutta onhan sille jälkikäteen kyllä naureskeltu monet kerrat.   Pistähän juoksuksi siellä jossain nyt kun tassut ei ole enää kankeat.  Olit hyvä kaveri.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...