26.6.2015

Pappa

minä ja pappa ja kissanpennut.

Papalla oli elämää suurempi aivastus.  Se tuli melkein huutamalla: äänekäs HEHHEI!!  Niin että pienempi ihminen pomppasi istuimella ilmaan. Pappa pyyhki nenänsä kankaiseen nenäliinaan joka oli hihansuussa jemmassa, ja sitten juttu jatkui.

Meillä on ollut mainio pappa.  Pappa oli hyväntuulinen, nauravainen ja hassu.  Sillä oli tapana antaa meille siloposkille partaa: otti syliin ja hieroi sänkistä poskea meidän naamaan, mikä sai aikaan kiljahtelua ja hysteeristä naurua.   Herkuillakin se lelli: ihan pienenä rakastin sinappia, ja pappa pursotti sitä tuubista suoraan kielen päälle.  Saatiin myös salmiakkia ja lakupiippuja - mummu taas jakoi pakastimesta ville vallattomia. 

Pienenä kyläiltiin Ruissalossa usein. Jos ei menty koko perheellä niin pappa haki meidät lapset datsunilla mukaan ja sitten ajeltiin mutkittelevaa makkaratietä mummulaan.  Datsunin takalasit olivat kaksiosaiset, ja kolmionmalliset pikkulasit sai auki etupenkkien välissä olevista vivuista - tottakai niitä piti aina väännellä ja sitten istuttiin siskon kanssa nenä ikkunan raossa hengittämässä ulkoilmaa ettei tulisi paha olo.  Perillä odotti joskus kissanpentuja, mutta aina  ainakin sitä salmiakkia ja niin paksua kaakaota kuin kehdattiin tehdä.  Pappa naureskeli vieressä meidän lällylasillisille.

Papalla oli meille aina aikaa, eikä itseään tarvinnut tuntea ylimääräiseksi koskaan.  Aina ehti vähän leikkiä, rallatella tai kertoa pari vitsiä.   Mummu nauroi mukana, teki maailman parasta ruokaa - ja ruisleipää, oih sitä ruisleipää! - sekä lausui välillä runon tai elämän totuuden tai lauloi.  Välillä juostiin pitkin pihaa, välillä makoiltiin olohuoneen ruskealla kokolattiamatolla ja leikittiin legoilla.  Oli hyvä olla.  - Parasta, jos paikalla oli liuta serkkujakin.

Eilen oli papan hautajaiset.  Päivä oli raskas, mutta lämminhenkinen.  Isä ja äiti puhuivat siellä, isä kertoi hauskoja lapsuusmuistoja ja äiti luki kirjoittamansa kauniin kirjeen papalle.   Vanha mies rinnassaan pitkä rivi kiliseviä kunniamerkkejä puhui myös, ja ihan selvästi siitä samasta Martista joka mekin tunnettiin.  Siitä, jolta ei hauskat jutut loppuneet ja johon oli kovin helppo tutustua.

Papasta tulee ensimmäisenä mieleen nauru, virnistys ja syvät iloiset rypyt silmäkulmissa. Sama iloisuuden pilke on isälläkin sekä  kaikilla sedillä ja tädeillä, ja löytyy se meiltä serkuiltakin.  Sellaista pilkettä ei geeniperimä selitä,  se opitaan ottamalla mallia isommilta, eikä se tartu ellei se ole aitoa.

Papan hymy.  Se nousi kasvoille sinnikkäästi silloinkin kun näin papan viimeisen kerran, vaikka kivut olivat jo kovia.   Ajatuskin välillä vähän karkasi, mutta pappa vain virnisti ja sanoi että oottakaas kun minä ehdin kyytiin.   Puristi lujasti kädestä  koko ajan.  Ja me siskon kanssa puristettiin takaisin. 

Vaikka pappaa ei enää ole, on kuitenkin.  Se silmäkulman pilke, kaikki ne naurut ja rakkaat muistot.  

Arvokas perintö minusta. 

23.6.2015

Juhannuksia

 Emmakin poimi juhannuskukkia ja tarkasti pihasaunan.  
Perhosjahti päättyi tuloksettomana.

Juhannus ohitettiin kaikessa rauhassa.  Sää pysyi sateisena, mutta lämpeni sentään jo kesäisen tuntuiseksi - ja nähtiin sitä aurinkoakin välillä, mikä oli oikein kiva.    Oltiin ulkona aina kun voitiin, lämmitettiin pihasauna ja oltiin vaan.

Oma vointi on edelleen huono, ja positiivinen asennekin on jo kovasti koetuksella.  Välillä kiukuttelen oikein  huolella ja ärsyttää, että kesä kulkee ohi sillä aikaa kun minä makaan keittiön sohvalla.   Olen saanut seuraakin, sillä koiralla on ilmeisesti valeraskaus.  Se kantaa vinkupossua huolestuneen näköisenä paikasta toiseen, eikä oikein näytä itsekään ymmärtävän että minkä takia.  Tuolla se  nököttää jaloissani possun kanssa tälläkin hetkellä... Ja vaikka jopa pentuaikana yöt saatiin nukkua ihan rauhassa, niin nyt Emma vinkuu, raapii ja ulvoo vintin oven takana aivan lohduttomana kun joutuu viettämään yöt yksin alakerrassa.    Että yöheräämisiäkin täällä jo harjoitellaan!

Ratkaisin omat uniongelmani siirtymällä nukkumaan leikkimökkiin lasten kanssa, mies ei öisin reagoi mihinkään maanjäristystä pienempään, joten se pärjää sisätiloissakin.  

Että semmoista kesänviettoa.  Siirrynkin tästä taas lepuuttamaan päätä tuonne sohvatyynyjen sekaan...

17.6.2015

Yök

Keittiön sohvalta voi tuijottaa joko tätä seinää tai sitten sitä toista seinää.
Jos on oikein hyvä olo, voi katsoa läppäriltä ohjelman tai lukea kirjaa.

Samaan aikaan kun elämässä tuntuu tapahtuvan hirveesti kaikkea, ei arjessa tapahdu oikein mitään. Tila nimeltä raskaus on pitänyt meikäläisen nyt jo muutaman viikon sanotaanko nyt suoraan että ihan helkkarin heikossa hapessa.   Kuvottaa, yököttää, oksettaa, huimaa, pyörryttää ja heikottaa niin ettei pahimpina päivinä kykene ylös ollenkaan. Välillä on sentään helpottanut,  ja esimerkiksi viime perjantai-iltana oli sellainen ihana kahden tunnin ikkuna jolloin oli lähes normaali olo.  Otin siitä kaiken irti syömällä kourallisen tai pari sipsiä ja katsomalla Sherlockia.  

Että haluaisinkin tässä antaa ihan ilmaisen vinkin evoluutiolle: valot päälle nyt ja joku roti tähän hommaan. Raskauspahoinvointi on niin passè, ei sillä tänä päivänä kukaan mitään tee.  Meillä on esimerkiksi melkein kaikilla mallikkaasti toimiva maksa joka suodattaa myrkyt ja sitten vielä tämmöinen kuin neuvola.  Siellä on täti, joka kertoo että älä syö listeriaa ja me totellaan.  Ei ole tarvetta oksennella pitkin päivää siltä varalta että on järsinyt jotain epäterveellistä juurta, koska me ei järsitä täällä mitään juuria (ellei ihan järjettömän paljon tee mieli), me käydään kaupassa ja ostetaan sieltä sitä mikä vähiten hyllyssä ällöttää.

Eikä meidän myöskään tarvi piileskellä luolan perällä sapelihammastiikereitä, koska nekin on hei jo kadonneet.  Ja sitäpaitsi, jos niitä olisi, niin mitenkä juokset karkuun kun pää on niin hutera että taju meinaa lähteä istuessakin?  Että nyt, pliis, riittäis jo tätä.  Sitäpaitsi olen kuullut huhuja, että kaikilla naisilla ei pahoinvointia edes ole.  Mitä se semmonen nyt sitten meinaa?   Evoluutio, älä pudota palloa nyt. 

Ehdotan, että raskauspahoinvoinnin tilalle tulee kaikille naisille tila nimeltä "elämäni kunnossa".  Semmoinen on olemassa, olen joskus lehdestä lukenut.  Kaikille varmaan passais tämmöinen järjestely?  Kiva.  Jos ei onnistu, niin miten olisi edes "tarpeeksi kunnossa, että uskaltaa lähteä kävelylle"?

Että jos kun blogissa on hiljaista niin se johtuu siitä että makaan ja kasvatan vauvaa, koitan olla pyörtymättä...  Sen sellaista. Vaavi onkin tällä hetkellä jo kahden sentin mittainen, että ei enää paljoakaan jäljellä  :)

Se on myös juhannusviikko, että jos en kykene uudelleen koneelle niin ihanaa juhannusta!

12.6.2015

Suunnitelmallisuudesta

Kaavio esittää eron ajatustason ja käytännön välillä.

En ole koskaan tehnyt suunnitelmaa joka alkaisi pisteestä aa ja johtaisi johonkin pisteeseen öö kymmenen vuotta myöhemmin. Tiedättekö, siis semmoisia pitkän linjan plänejä. Suunnittelen pala kerrallaan, miten nyt asioita ja tilanteita vastaan tulee.

Toisinaan yritän vähän enemmän, niin kuin nyt vaikka keväällä 2015.  Muistatteko, se oli tässä ihan äskettäin? Keväällä 2015 pohdin paljon sitä mitä minusta tulee isona.  Päätin että nyt, Tiina, nyt on tehtävä suunnitelma.  Okei.  Opiskelemaan? Selvä.  Sitten uusi ura alkuun?  No selvä.  

Päätöksistä sain virtaa suorittaa semmoisia vähäpätöisempiä elämänjärjestelyitä kuten vintin siivous ja kirppispöydän varaaminen.  Vuosikausia säilötyt vauvanvaatteet (ne mitä ei oltu annettu eteenpäin), pitämättä jääneet trendihankinnat (paljettijakku - ah, syksy 2014) ja lukematta jääneet sisustuskirjat (onneksi on pinterest) -  kaikille lähtöpassit ja pois täyttämästä meidän nurkkia.

Noin. Tehty. 

Sitten pääsykokeet.  Kävin ja innostuin loistavasta tulevaisuudestani ihan mahottomasti.  Siistii, opiskelemaan! Vähänkö vedän täysillä!   - Siis jos pääsen sisään.  Tunsin miten tehokkuus kasvoi sisälläni niin että olin ratketa.  Täältä pesee.  Intoilin asiasta kotona, facessa ja puhelimessa. 

Seuraavana aamuna huomasin, että jotain puuttui, ja kolmea minuuttia myöhemmin huomasin, että olin saanut tilalle jotain muuta.  Ihan yllättäen.  Kiipesin yläkertaan ja näytin miehelle tikkua jossa luki että raskaana - gravid.  Hymyiltiin hölmösti, halittiin ja sitten vähän myöhemmin menin paniikkiin.  Koska tässähän piti opiskella täysillä, tehdä töitä, panostaa tulevaisuuteen.  Suunnitelma, Tiina, se suunnitelma! A-pu-a.

Paniikki ei ollut aivan pieni, mutta se meni onneksi ohi. Iltavuorosta tullessaan mies pyysi ajelulle auringonlaskua katsomaan ja siinä maantiellä tajuttiin, että meille tulee vauva. Hymyiltiin hölmösti vähän lisää.

Että se siitä suunnittelusta.

Pääsin kyllä kouluun.

Mutta kukaan ei ostanut sitä paljettijakkua.

Sen sijaan ne vauvanvaatteet kelpasi melkein kaikki!

11.6.2015

Kehittyvä lapsi



Vilja on aina tykännyt leikata tukkaansa itse.  Mikäs siinä, sehän on helppo homma.  Joskus on tuloksena ollut aika rajukin muodonmuutos, mutta neiti itse on aina ollut oikein tyytyväinen, ja sitämyöten myös äiti.

Nytkin on otsatukka trimmattu omin käsin, mutta nähtävissä on selvää kehitystä otteissa.  Sakset ei ole selvästikään käyneet ihan tukkatupsujen juuressa eikä takatukkaan ole koskettu.  Tällä hetkellä pitkä tukka ja neitimäiset elkeet (mekot) on in.

Ehdotin hiusten harjaamista, mutta se ei kuulemma nyt tule kyseeseen kun on vaivalla tehty kampaus.  Sen nimi on kuulemma solmutukka.

No selevä.

Onhan se nyt aika söpö.

8.6.2015

Arvonnan voittaja!


No niin, virallinen arpakoira hoiti osuutensa niin innokkaasti että hyvä kun ehdin kameran nappia painaa, mutta tärkein selvisi kuitenkin:  Rinkelin itselleen voitti Karenina Unska!    Onnittelut sekä omasta että avustajani puolesta, laitan viestiä tulemaan  :)

Kiitokset kaikille osallistuneille!

7.6.2015

huh


Kesäterveiset sohvanpohjalta!  Viikko on ollut aika rankka ja viimeiset pari päivää onkin sitten tullut vietettyä tyystin vaakatasossa sohvanpohjalla.  Mikäli meno jatkuu samanmoisena (kuten epäilen), pysyy blogi hiljaisena.   Minä keskityn täällä pitämään asioita sisälläni (oho, kuulostipa pahaenteiseltä, tarkoitin tietysti vatsassani).  Onneksi uskollinen Emma pitää seuraa ja vahtii emännän oloa tuossa mahan päällä.  Ja onneksi kyse ei ole mistään vakavammasta, ei kannata huolestua!

Sateesta huolimatta mukavia kesäpäiviä ja leppoisaa sunnuntaita kaikille!

PS: Ottaisin vastaan kevyitä ja ilahduttavia lukuvinkkejä.  Jouduin siirtämään nerokkaan Alice Munron jäähypenkille kun kyllästyin siihen, ettei kukaan niissä tarinoissa tule onnelliseksi - voi sitä väärinkäsitysten ja epäröinnin määrää.  Vaadin kepeyttä ja kevytkenkäisyyttä peliin, asap! 

Tai sitten joku makoisa kesädekkari vois olla kiva...

Jaksa nyt tässä mitään realismia.  ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...