1.3.2015

Joku roti


Mitäs tässä, eipä ihmeempiä.  Ollaan aloittelemassa hiihtolomaa, itseasiassa auto starttaa puolen tunnin päästä kohti Etelä-Pohjanmaata.  Olen pakkaillut, on sattunut kaikkea pientä.   Sulatin mikrokuvun kun yritin sulattaa voita.  (unohdin vahtia mikroa, jonka ajastin  jää aina jumiin).  Poika ilmoitti, että toppahousut on kadonneet.  Ei ole ihan selvää missä vaiheessa talvea, mutta nyt niitä ei ole.  No selevä.  Eipä siinä.  On tässä isompiakin ongelmia, kuten että minusta tuli torstai-iltana riippuvainen.  

Katsokaas, sinä iltana mies meni aikaisin nukkumaan joten en voinut katsoa Breaking Badia, ettei puoliso tipu kärryiltä.  Sellaista on rakkaus. Niinpä päätin katsoa Homelandin pilotin, ja nyt en oikeastaan vois lähteä minnekään tästä kun kiinnostaa ihan valtavasti kaikki tulevat mehukkaat plot twistit ja se meneekö seuraava erä CIA:lle vai terroristeille.  Ja mikä tärkeintä, milloin Nick ja Carrie ehkä pussaa taas.  

Eilen mies sai katsoa Walter Whiten seikkailuja itsekseen kun minä tuuletin tahollani sitä että agentit löysi Beirutista käänteentekeviä todisteita.  Toivottavasti parisuhde nyt kestää tämän.  

Pieni paasto lienee paikallaan. Vaihdan Netflixin muutamaksi päiväksi anopin ET -lehtiin ja palaan ehkä vähän maanpinnalle.  

Lapsilla oli loman suhteen yksi toive:  ettei olis pakko hiihtää. 

27.2.2015

Vaikee valkoinen

 vihree, pinkki, toffee, harmaa... eiku valkoinen, valkoinen, valkoinen ja valkoinen.

Päätin, että nyt se väri löytyy.   En jaksa enää katsella makkarin kalseita odottavia seiniä vaan aion maalata ne.  Värinä sellainen tumma tuudittava sininen olisi herkku, mutta perusteellisen pinterest-analyysin perusteella ihanimmassa makkarissa minua viehättää kuitenkin ihan perusjutut:

- iso ikkuna
- tulviva, pehmeä, lemmin oho eiku lämmin, vaalea valo
- sotkuiset, kutsuvat petivaatteet. 

+ yksi seinä purkulaudoista olis kiva

Sotkuiset petivaatteet on ihan vakio, koska tuo shabby puoli siitä chicistä on meikäläisellä luonnostaan hallussa. Huoneen ikkuna ei ole suuren suuri, mutta se on melkein etelään päin joten valoa riittää ihan kivasti - nykyiset pohjamaalatut seinät vaan ei sitä kovin lempeästi heijastele.  Niin että sellasta sopivampaa valkoista kiitos. Lempeää sävyä joka olisi armollinen alkuperäisten ovien ja karmien kellastuneelle kermalle, mutta ei kuitenkaan tekis seinistä tunkkaisia tai likaisen oloisia.  

Ei mikään yksinkertainen homma, valkoinen on vaikea asia, mutta tälläpä kertaa mulla oli apuna äidiltä nyysitty tapetinpala, jota testailin ympäri huonetta ja sävyltään toimivaksi totesin.   Ja tadaa, kaikkien punertavien, vihertävien, harmahtavien ja toffeehtavien lastujen seasta löysin luultavasti hyvän.  Seiniin tulee jasmiinia (ei kuvassa), kunhan joku ensin jaksaa irroittaa johdot ja listat ja tasoittaa seinät. Ja purkaa sen yhden pelottavan komeron jonka yläosasta pitää sitten vähän paikata kattoa.  

Mutta maalisävy on siis jo valittu joten ihan hyvällä mallilla ollaan.  Vastahan tässä vuosi meni.  Vai oliko se kaks?  No, joka tapauksessa, eiköhän tämä tältä päivältä riitä,  suunnitellaan lisää taas puolen vuoden päästä jos ei mitään ehdi tapahtua...


PS: Itse tapettikaan ei olisi hassumpi vaihtoehto, se on seinässä tosi nätti.  Mutta vähän liian pitsinen,  eikä sitä voi enää ostaa poistokorista kympillä per rulla, koska äiti osti ne kaikki jo vuosi sitten.  
Että siksi maalia.

25.2.2015

Känkkäränkkä

mur.

Ihan   k a u h e e    päivä.  En osaa mitään, kukaan muukaan ei osaa mitään. Kaikki ärsyttää ja on tyhmää tai väärän kokoista/näköistä/tuntuista/väristä.  Mitenkään ei ole hyvä eikä oikein.  Ärsyttää niin, ettei jaksa muuta kuin ajatella miten hitosti ärsyttääää, oikein pitkällä ja vänisevällä äääällä.   Eikä mikään auta paitsi aika.  Pieni osa minusta nauraa räkäisesti tälle änkyröinnille koska se tietää, että tää on tää päivä eikä huomenna enää ärsytä, ellei tapahdu jotain oikeasti ärsyttävää.   Mutta just nyt se pieni osa minusta on vaan ihan hiton ärsyttävä ja minä mulkoilen sitä kulmien alta muristen että menetkös siitä. 

Yritin kirjoittaa, ei onnistunut.  Yritin tehdä mokkapiirakan, siitä tuli mehevää ja nättiä mutta ei huvittanut syödä. Pistin aamulla sukan jalkaan ja ärsytti kun siinä on reikä, mutta en jaksanut vaihtaa ehjään koska en vaan jaksanu! On vähän hankalaa nyt tämä elämä!

Onneksi vain kerran kuussa.

23.2.2015

Kartalla

Etsi kartalta kaksi saksaa, yksi Jugoslavia, Tsekkoslovakia ja Neuvostoliitto.

Hurraa, lamaantunut flunssaviikko on viimein ohi!  Täydet seitsemän päivää meni tekemättä oikein mitään.  Luin ja katsoin Netflixiä.  Niistin.   Viikon teemoina olivat toisen maailmansodan ihmiskohtalot, Paistetut vihreät tomaatit (kirjaversio), Breaking Bad ja New Girl.  Ja maantieto.

Tiiättekö missä on Parikkala?  No se on tuolla suunnilleen Tampereen ärrän kohdalla, 60 kilsaa Savonlinnasta kaakkoon, melkein Neuvostoliitossa asti.  Kannattaa tsekata googlesta jos haluaa tarkempaa tai ajantasaisempaa infoa, niin minäkin tein.  Yritin kuvitella millaista olisi siirtyä täältä Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ja siinä kuvitellessa tsekkasin millaisia koteja sieltä päin löytyy. Löytyy monenlaisia.  Ja vaikka ehdin jo miettiä, ettei olisi ollenkaan hassumpaa viettää kesät veneessä Saimaan laineilla, niin oli toisaalta ihan kiva kun mies kertoi, että työpaikka ehkä sittenkin järjestyy täältä omalta seudulta eikä kotia tarvi vaihtaa. 

Vähän kyllä jäin miettimään sitä saimaanlainekesä -asiaa...  Kerran olen Saimaalla käynyt, kummisedän kanssa tehtiin semmoinen pieni turistiristeily Lappeenrannassa joskus vuonna -88 ehkä.  Oli tosi kaunista, ja siellä laivalla oli mies jolla oli salkku ja siellä salkussa voipaperiin pakattuna makkaraleipää.  Katselin ylemmältä kannelta kun mies söi niitä virallisia eväitä ja minusta se mies oli ihan yhden oopperalaulajan näköinen.  Sillä oli valkoinen tukka ja parta. 

Nyt jos lähtisin Saimaalle niin lähtisin omalla puisella kalastuspaatilla (muista hankkia kalastuspaatti).  Aurinko paistais ja syötäis  eväitä ja kalastettais ja kuunneltais haitarimusiikkia. Olis mukavaa.  Mutta että tuo kotipaikan vaihtaminen on kyllä ihan toinen juttu se.

17.2.2015

Piipaa

eilen paistoi

Meidei meidei, nainen kanveesissa.  Itseasiassa kolme viidestä naisen perheenjäsenistä kanveesissa.  Ei jaksa, ei pysty.  Sanoja peräkkäin: miesflunssa, kärsimys, köhä, vilu, särky, kuume, testamentti, räkä.  Kaapissa on karkkia mutta se ei maistu miltään. Vääryys!

Ei muuta, menen tekemään pesän peiton alle.

15.2.2015

*



Myöhästyneesti hyvää ystävänpäivää ja ajantasaisesti oikein mukavaa laskiaissunnuntaita.  Tänään olen syönyt kaksi aamupalaa, karkkia ja pitsanjämät, hajustanut koko kodin Vicksillä ja suorittanut huonekasvien keväthuollon.  Anopinkieli sai tukitikut ja limoviikunaa parturoin aika ronskilla kädellä, saapa nähdä mitä se käsittelystä tykkää.  Siinäpä ne meikäläisen huonekasvit sitten olikin. 

Paitsi että koska aurinko paistoi ja koska vastikään tarkistin netistä miten avokadon saa kasvamaan niin laitettiin sitten pari kiveä multiin.  Tiedoksi, että avokado ei kasva jos sen hautaa kokonaan mullan alle, vaan sen täytyy antaa vähän kurkata sieltä. (Oikeasti suositeltiin idättämistä vesilasissa tikkujen varaan viriteltynä, mutta emmää semmosta jaksa alkaa harrastamaan). Toinen avokadoista pääsi omaan kasvihuoneeseen, toinen joutuu tyytymään tuulisempiin oloihin ikkunan äärellä.  Mielenkiinnolla seurataan kumpi itää ensin vai itkääkö kumpikaan. Lisäksi istutettiin sitruunapuu, koska pöydällä lojui sopivasti sitruunan siemen.  Jahka sato kypsyy niin lyön torilla rahoiksi.

Loppupäivän ohjelmassa kurkkukipuisen tyttären  lääkitsemistä eikä sitten paljon muuta. Ehkä joku leffa ja illemmalla laskiaispullia pakkasesta. On vähän väsy ystävänpäivän valvomisien jäljiltä, mutta en valita. Tekee sydämmelle hyvää tämmöinen itse aiheutettu väsyminen silloin tällöin.  Suosittelen.  

11.2.2015

Oikeenlaista kemiaa




Ihan kohta on ystävänpäivä.  Tiedä sitten johtuuko siitä, aavistuksen lisääntyneestä valosta vai mistä, mutta on iskenyt polttava tarve katsoa romanttisia elokuvia.  Tähän mennessä olen katsonut kolme, joista kaksi oli huonoja. Ja se ainoa hyvä ei ollut varsinaisesti mikään perus romskuleffa. Miksi tehdään huonoja romanttisia leffoja, mä kysyn. Miksi laitetaan vastakkain näyttelijät joiden välillä ei ole yhtään kemiaa ja miksi kirjoitetaan kässäreitä jotka ovat ihan mahottoman pöhköjä tai semmoisia missä yksikään hahmo ei tule onnelliseksi?  Ei ole kivaa seurata ihan mitä tahansa möhnää.   Tässä ilmainen vinkki leffaihmisille: tarjotakaa parempaa! 

 Suosittelen seuraavia:
Labor Day, tässä on tyttöihastukseni Kate Winslet eikä Josh Brolin ole koskaan näyttänyt yhtä komealta. 
tarina: ***** kemiat*****  lisäksi: koskettava
 
- Hölmö hullu rakkaus, tuli juuri telkkaristakin  mutta unohdin katsoa.  Tässä on Steve Carell, joka on miesihastukseni. (Lisäksi Emma Stone, Julianne Moore ja Ryan Gosling.  Ei paha).
tarina:****  kemiat**** lisäksi: hauska
 
- Dan in real life.  Tässäkin on Steve Carell  joka on taas ihana, soittaa kitaraa ja ihastuu vahingossa varattuun naiseen.  Myöskin: Juliette Binoche ♥
tarina**** kemiat**** lisäksi: lämmin
 
- About time.  Ei paras kemia pääosan esittäjien välillä (syytän puisevaa Rachel McAdamsia), mutta Domhnall Gleeson (ja tarina) on jotenkin niin symppiksiä, että pidin kovasti.  Lisäsyy: Bill Nighy!
tarina*** kemiat: pääpari** /Nighy ja Gleeson***** lisäksi: aikamatkustusta!
   

Mars kommenttiboksiin ja jakakaa omat vinkkinne, arvostaisin kovasti.  Missä ne kaikki kihisevät kemiat ja hyvät tarinat luuraa?


PS: Nick Cave Ja PJ Harvey, koska niiden välillä on niin hyvät kemiat.  Ja koska romanttisten elokuvien lisäksi on ollut ihan pakko kuunnella kamalasti murhaballadeja.  En tiedä miten nämä liittyy toisiinsa, tää on nyt joku kevätjuttu varmaan.  Vaikka hyvät murhaballadit on - ihan kuten hyvät romanttiset leffatkin - hyviä ihan kaikkina vuodenaikoina.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...