31.7.2015

The Princess and the Pony

 Lastenkirjojen helmi  ♥

Vaikka tänä kesänä on tullut luettua aika monta kirjaa, vasta yksi on täyttänyt kaikki odotukset.  Kate Beatonin juuri ilmestynyt The Princess and the Pony on yksinkertaisesti ihana.  Se on hauska, oivaltava eikä yhtään lässy.  Siis kaikkea mitä lastenkirjalta voi toivoa!

Niin, vaikka sankareina ovat prinsessa ja poni, ei sisältö ole mitään pinkkiä tytöille markkinoitavaa huttua, vaan jotain mikä osuu paljon paremmin maaliin ainakin meidän koeryhmän tytöissä (yhteensä 5 kpl, iät 7-39v)  - mainittakoon, että pojatkin tietenkin tykkäsi!  Päähenkilö Princess Pinecone on topakka pikku tyttö joka ei toivo synttärilahjaksi mitään niin kovasti kuin oikeaa soturihevosta,  mutta saakin pienen, pyöreän ja piereskelevän ponin. Tästä haastavasta tilanteesta päästään kuitenkin yli ja Princess Pinecone poneineen pääsee kuin pääseekin osallistumaan suureen taisteluun, joka ei sekään sitten mene ihan odotetusti.

Rakastan Kate Beatonin piirrostyyliä, huumorintajua ja sitä, että tämä kirja on yhtä hauska aikuiselle kuin lapselle.  En tiedä ollaanko prinsessaa ja ponia suomentamassa - toivottavasti! - mutta tekstiä ei ole paljon, joten  kääntäminen lapselle lukiessa ei ole homma eikä mikään. No, pikkuisen joutui yksinkertaistamaan kun en äkkiseltään kekannut tarpeeksi kivoja vastineita sanoille flabbergasted, flummoxed ja floored, mutta kuulijoihin upposi ihan täysillä.

Kate Beatonilta on tulossa syyskuussa kirja myös aikuisille. Luvassa on jatkoa suosittuun ja kiitettyyn Hark! A vagrant! -sarjiskirjaan, jossa käydään strippien muodossa läpi yhtä sujuvasti niin maailman (ja Kanadan) historian tapahtumia, kirjallisuuden klassikoita kuin supersankareiden kulissien takaista elämää. En malta odottaa, että Step aside, pops ilmestyy,  Hark! A Vagrant! on ehkä lempparisarjikseni, joka muuten on jälleen yksi oivallinen esimerkki nettisarjiksena aloittaneesta julkaisusta.

(Yritin valita tähän yhtä esimerkkistrippiä Hark! A Vagrantista!, mutta en kyennyt tekemään päätöstä ja luin vahingossa taas koko kirjan.  Suosittelen tutustumaan!)

Kate Beaton tumblr
Draw a fat pony -tutorial   



PS:   flabbergasted:  ällikällä lyöty, ihmeissään, ymmällään
        flummoxed:  häkeltynyt
        floored:  katso ylemmät.

        Jep, ei jotenkin yhtään niin hienot sanat suomeksi.  Englanti 1 - suomi 0.

27.7.2015

Zenin perässä - pieni avautuminen


Aikuisten värityskirja tarttui kaupasta mukaan kun se niin kutsuvasti kimalteli lööppilehtien seasta.  Eilen se pääsi tositestiin, kun aamulla uutisia lukiessa iski keskivaikea maailmantuska, jota pyrin koko päivän helpottamaan.  Ihan näin vakavaan tilanteeseen ei ollut värityskirjalla tarpeeksi paukkuja ja zen -tilat jäi haaveeksi, mutta kivaa oli kuitenkin.   Väritin pitkin päivää tuota yhtä sivua niin että käsi tuli kipeäksi ja oli lopulta pakko lopettaa.  

Olen suunnitellut itselleni paljon lisää toimintaterapiaa, johon kuuluu kaapin ja pönttöuunin maalausta, vessan tapetointia ja sen sellaista...  

 Mutta...

...Jos voisin tehdä jotain zen-tilan eteen noin laajemmin, kieltäisin ensimmäisenä lööppilehdet. Sulkisin niiden nettisivut kuukaudeksi ja tarjoaisin kaikille kotiin kuljetettuna sellaisia sanomalehtiä, joissa tärkeitä asioita käsitellään niin kuin niitä kuuluu: vähän isompaa kuvaa piirtäen, taustoja avaten ja ilman klikkauksia houkuttelevia pelotteluotsikoita.  

Kieltäisin provosoinnin. Etenkin laskelmoidusti mukaviattomat omat mielipiteet, joilla ei ole muuta funktiota kuin nostattaa kuohuja ja esiintyä rohkeina ja uusina ajatuksia muille samankaltaisille ääriajattelijoille.  - Vaikka tosiasiassa ne ovat vihaa tihkuvia, tunkkaisia ja ahtaita kaikuja jostain mikä on todettu toimimattomaksi ihan tarpeeksi monta kertaa viimeisen sadan vuoden aikana.  

Ihan muina zendiktaattoreina tekisin kaiken maailman agitaattoreille selväksi, että ei käy.  Sinun maailmaasi ei ole. Laittaisin ne psykoterapiaan ihan vaan että saisin selville mitä niiden pääkopan sisällä oikein liikkuu vai liikkuuko oikein mikään. 

Voisin kertoa kaikille taistelua glorifioiville suomileijonapaitaisille terveiset siltä vanhalta mieheltä, joka puhui pappani hautajaisissa.   Hän kertoi, että sota voitettiin kyllä, mutta vain juuri ja juuri, ja että sen voiton hinta oli aivan liian raskas.  Että uhrausta ei saa unohtaa, mutta pitäisi muistaa myös se työ, mikä tehtiin sodan jälkeen, se elämän uudelleen rakentaminen joka ei ollut helppoa.  Että sitä mikä on saatu rakennettua, ei saa lähteä repimään. 

Pitäisi hyväksyä, että rakentaminen jatkuu, ja uusia palikoita tulee koko ajan - koska sillä tavalla homma on aina toiminut.  Ei siinä sen kummempaa. 

Hmmm.  Semmoisia on tullut mietittyä tässä.

Rauhaa ja rakkautta ja zeniä tarpeen mukaan sinne kaikille!  

20.7.2015

Pensselikateus

 kirjahylly muutti työhuoneeseen ja värikin vaihtuu...

Kun on raskaana, voi joutua luopumaan jostakin.  Esimerkiksi liuotinpohjaisten maalien kanssa lotraamisesta, mikä on viime päivinä ollut henkilökohtaisesti aika kova pala. Minähän en tätä(kään) asiaa muistanut, koska edellisestä raskaudesta on niin kauan että kaikki on unohtunut,  mutta onneksi sain ystävällisen huomautuksen asiasta ja nopean googlaamisen jälkeen oli pakko alistua kohtaloon. 

Olin jo reippaana tietysti käynyt ostamassa maalin kirjahyllyä varten.  Empireä, koska sillä hylly oli ennestäänkin sudittu.  Ja lempparipensselitkin, oikein kahta kokoa. Nyt en vaan sitten itse päässyt hommiin, vaan sutiin joutui tarttumaan mies, joka ei maalaamisesta välittäisi yhtään. Semmosta se on. 

Ensimmäinen kerros helmenharmaata on maalattu, ja nyt vaaditaan zeniä.  Tekisi mieli ottaa itse homma haltuun ja vetää viimeiset silaukset pintaan, mutta kun ei voi!  Ei saa!  Pitää odottaa, että mies tulee töistä, eikä se tietenkään halua heti alkaa maalaamaan kun ulkona paistaa aurinkokin.  Uuuh, maalarinäppejäni ihan kutisee.  Mutta kai mää sitten vaan pyykkään tai luen kirjaa.  Istun käsieni päällä ja pyydän lapsia piilottamaan pensselit.

Pähkäilen tuota pönttöuunin väriäkin, se pitäisi maalata ennen lämmityskauden tuloa.  Tällä hetkellä tuntuis, että ehkä tuo kolmas tai neljäs lastu ylhäältä olis kivat.  Menisivät aika lähelle lattian väriä...  Sen saan sentään maalata itse, koska Tikkurilalta suosittelivat vesiliukoista Helmeä pönttiksen maalaukseen.  Jes.   Sitä odotellessa!

Nyt menen ja koitan kohdistaa pesänrakennusviettini yläkerran imurointiin.  En odota onnistuvani. 

10.7.2015

Kaikkien aikojen kirjastokesä!

Säät suosivat tänä kesänä lukuharrastusta :)

Kesän väliaikaraportti: 

Ollaan nautittu säistä käymällä usein kirjastossa. Lainapinot kasvavat ja vaihtuvat tasaisesti. Olen lukenut mm. nautinnollisen viihdyttäviä dekkareita (ne Läckbergit, kiitos vinkistä!) ja itselleni täydeksi hudiksi osoittautuneen villilänsikirjan.   (Veren ääriin on juuri sinulle, joka haluat tähän ankeaan sadekesään oikein eeppistä ankeutta lukemalla groteskin anti-westernin, joka tarjoillaan paksun testosteronikuorrutuksen ja metaforadipin kera ja viimeistellään sadoilla verisillä päänahoilla. Mukana myös paholaishahmo). Ei ollut näillä raskaushormonitasoilla mun juttuni.  Mutta rankattu kolmanneksi parhaaksi kirjaksi sataan vuoteen,  että mitäpä minä näistä tiiän.  

Raskaushormoneista puheenollen, ovat vähän hellittäneet.  Jo reilun viikon olen ollut pahemmin pyörtyilemättä ja pystynyt olemaan ylhäällä ihan kuin oikeat ihmiset.  Tuntuu aika mahtavalta - paitsi että pahoinvointi, mutta sen osaan kestää vähän paremmin kuin totaalimakaamisen.   Ultrassakin käytiin, ja löydettiin kaikki se kesäkuussa kadonnut energia.  Siellä se viuhtoi ruudulla käsiä ja jalkoja ja pyöri kuin väkkärä kun niskapoimua yritettiin saada mitatuksi.  Viisi ja puoli senttiä pitkä kaveri, joka ei enää ollutkaan alkumöykky, vaan yksi meistä.  Aika ihanaa. Ja kaikki kunnossa. Saattoi olla poika, paitsi jos onkin tyttö.  Yksi body ja yhdet potkarit ostettu, mies selaa netistä tila-autoja ja huokailee, koska ei ole koskaan ollut mikään automies.

Kesän kolme kaunista päivää (eli lööppikielellä Afrikan hirmuhelle) hyödynnettiin käyttämällä lapsia tivolissa, uimassa ja huvipuistossa, jossa jätin laitteet väliin mutta innostuin pelaamaan flipperiä. Uimareissuilta kerättiin erilaisia hienoja simpukoita ja kotiloita sekä tietysti hienoja kiiltäviä kiviä. Onkireissu odottaa edelleen soppelia päivää, samoin merenranta.  Sormet ristiin, että aurinko nähtäisiin vielä ennen syksyä. 

Syksyä silmälläpitäen ostin jo kalenterin, mutta vielä pitäisi hankkia reppu ja penaali. Olis myös kiva, jos ne mainitut raskaushormonit väistyisivät vielä pikkasen lisää sen verran että aivotoiminta tuntuisi vähän virkeämmältä.  Tällä hetkellä mennään vähän säästöliekillä: kaikki nimet esimerkiksi on korvattu yhtenäisillä ilmaisuilla kuten "se yks nainen" ja "tää mies, joka oli siinä missä se yks nainen..."    Luulen, että koulunpenkillä tarvitaan pikkasen eksaktimpaa kykyä ilmaista asioita.

Pitäisi tässä innostua shoppailustakin.  Elämämme ilo, se yks joka on koira, on alkanut himoita kenkiä - kuvatodisteita instagrammin puolella.  Uudet varvastossut jo tilasin, mutta pitäisi vielä löytää hyvät tennarit ja balleriinat.  Ei vaan kengät kiinnosta. Hormonit vaikuttaa kai aivotoimintaan tässäkin kohtaa, sillä eilen ostelin innosta hehkuen uusia pyykkikoreja  (kaiken värisille pyykeille omat korit, jee!), mutta siellä kenkäosastolla ei oikein fiilistä - eikä kenkää - löytynyt. 

Eipä tässä, päätän raporttini tältä erää tähän, palataan asioille myöhemmin.  

Toivottavasti teilläkin on ihan jees kesä menossa! 

26.6.2015

Pappa

minä ja pappa ja kissanpennut.

Papalla oli elämää suurempi aivastus.  Se tuli melkein huutamalla: äänekäs HEHHEI!!  Niin että pienempi ihminen pomppasi istuimella ilmaan. Pappa pyyhki nenänsä kankaiseen nenäliinaan joka oli hihansuussa jemmassa, ja sitten juttu jatkui.

Meillä on ollut mainio pappa.  Pappa oli hyväntuulinen, nauravainen ja hassu.  Sillä oli tapana antaa meille siloposkille partaa: otti syliin ja hieroi sänkistä poskea meidän naamaan, mikä sai aikaan kiljahtelua ja hysteeristä naurua.   Herkuillakin se lelli: ihan pienenä rakastin sinappia, ja pappa pursotti sitä tuubista suoraan kielen päälle.  Saatiin myös salmiakkia ja lakupiippuja - mummu taas jakoi pakastimesta ville vallattomia. 

Pienenä kyläiltiin Ruissalossa usein. Jos ei menty koko perheellä niin pappa haki meidät lapset datsunilla mukaan ja sitten ajeltiin mutkittelevaa makkaratietä mummulaan.  Datsunin takalasit olivat kaksiosaiset, ja kolmionmalliset pikkulasit sai auki etupenkkien välissä olevista vivuista - tottakai niitä piti aina väännellä ja sitten istuttiin siskon kanssa nenä ikkunan raossa hengittämässä ulkoilmaa ettei tulisi paha olo.  Perillä odotti joskus kissanpentuja, mutta aina  ainakin sitä salmiakkia ja niin paksua kaakaota kuin kehdattiin tehdä.  Pappa naureskeli vieressä meidän lällylasillisille.

Papalla oli meille aina aikaa, eikä itseään tarvinnut tuntea ylimääräiseksi koskaan.  Aina ehti vähän leikkiä, rallatella tai kertoa pari vitsiä.   Mummu nauroi mukana, teki maailman parasta ruokaa - ja ruisleipää, oih sitä ruisleipää! - sekä lausui välillä runon tai elämän totuuden tai lauloi.  Välillä juostiin pitkin pihaa, välillä makoiltiin olohuoneen ruskealla kokolattiamatolla ja leikittiin legoilla.  Oli hyvä olla.  - Parasta, jos paikalla oli liuta serkkujakin.

Eilen oli papan hautajaiset.  Päivä oli raskas, mutta lämminhenkinen.  Isä ja äiti puhuivat siellä, isä kertoi hauskoja lapsuusmuistoja ja äiti luki kirjoittamansa kauniin kirjeen papalle.   Vanha mies rinnassaan pitkä rivi kiliseviä kunniamerkkejä puhui myös, ja ihan selvästi siitä samasta Martista joka mekin tunnettiin.  Siitä, jolta ei hauskat jutut loppuneet ja johon oli kovin helppo tutustua.

Papasta tulee ensimmäisenä mieleen nauru, virnistys ja syvät iloiset rypyt silmäkulmissa. Sama iloisuuden pilke on isälläkin sekä  kaikilla sedillä ja tädeillä, ja löytyy se meiltä serkuiltakin.  Sellaista pilkettä ei geeniperimä selitä,  se opitaan ottamalla mallia isommilta, eikä se tartu ellei se ole aitoa.

Papan hymy.  Se nousi kasvoille sinnikkäästi silloinkin kun näin papan viimeisen kerran, vaikka kivut olivat jo kovia.   Ajatuskin välillä vähän karkasi, mutta pappa vain virnisti ja sanoi että oottakaas kun minä ehdin kyytiin.   Puristi lujasti kädestä  koko ajan.  Ja me siskon kanssa puristettiin takaisin. 

Vaikka pappaa ei enää ole, on kuitenkin.  Se silmäkulman pilke, kaikki ne naurut ja rakkaat muistot.  

Arvokas perintö minusta. 

23.6.2015

Juhannuksia

 Emmakin poimi juhannuskukkia ja tarkasti pihasaunan.  
Perhosjahti päättyi tuloksettomana.

Juhannus ohitettiin kaikessa rauhassa.  Sää pysyi sateisena, mutta lämpeni sentään jo kesäisen tuntuiseksi - ja nähtiin sitä aurinkoakin välillä, mikä oli oikein kiva.    Oltiin ulkona aina kun voitiin, lämmitettiin pihasauna ja oltiin vaan.

Oma vointi on edelleen huono, ja positiivinen asennekin on jo kovasti koetuksella.  Välillä kiukuttelen oikein  huolella ja ärsyttää, että kesä kulkee ohi sillä aikaa kun minä makaan keittiön sohvalla.   Olen saanut seuraakin, sillä koiralla on ilmeisesti valeraskaus.  Se kantaa vinkupossua huolestuneen näköisenä paikasta toiseen, eikä oikein näytä itsekään ymmärtävän että minkä takia.  Tuolla se  nököttää jaloissani possun kanssa tälläkin hetkellä... Ja vaikka jopa pentuaikana yöt saatiin nukkua ihan rauhassa, niin nyt Emma vinkuu, raapii ja ulvoo vintin oven takana aivan lohduttomana kun joutuu viettämään yöt yksin alakerrassa.    Että yöheräämisiäkin täällä jo harjoitellaan!

Ratkaisin omat uniongelmani siirtymällä nukkumaan leikkimökkiin lasten kanssa, mies ei öisin reagoi mihinkään maanjäristystä pienempään, joten se pärjää sisätiloissakin.  

Että semmoista kesänviettoa.  Siirrynkin tästä taas lepuuttamaan päätä tuonne sohvatyynyjen sekaan...

17.6.2015

Yök

Keittiön sohvalta voi tuijottaa joko tätä seinää tai sitten sitä toista seinää.
Jos on oikein hyvä olo, voi katsoa läppäriltä ohjelman tai lukea kirjaa.

Samaan aikaan kun elämässä tuntuu tapahtuvan hirveesti kaikkea, ei arjessa tapahdu oikein mitään. Tila nimeltä raskaus on pitänyt meikäläisen nyt jo muutaman viikon sanotaanko nyt suoraan että ihan helkkarin heikossa hapessa.   Kuvottaa, yököttää, oksettaa, huimaa, pyörryttää ja heikottaa niin ettei pahimpina päivinä kykene ylös ollenkaan. Välillä on sentään helpottanut,  ja esimerkiksi viime perjantai-iltana oli sellainen ihana kahden tunnin ikkuna jolloin oli lähes normaali olo.  Otin siitä kaiken irti syömällä kourallisen tai pari sipsiä ja katsomalla Sherlockia.  

Että haluaisinkin tässä antaa ihan ilmaisen vinkin evoluutiolle: valot päälle nyt ja joku roti tähän hommaan. Raskauspahoinvointi on niin passè, ei sillä tänä päivänä kukaan mitään tee.  Meillä on esimerkiksi melkein kaikilla mallikkaasti toimiva maksa joka suodattaa myrkyt ja sitten vielä tämmöinen kuin neuvola.  Siellä on täti, joka kertoo että älä syö listeriaa ja me totellaan.  Ei ole tarvetta oksennella pitkin päivää siltä varalta että on järsinyt jotain epäterveellistä juurta, koska me ei järsitä täällä mitään juuria (ellei ihan järjettömän paljon tee mieli), me käydään kaupassa ja ostetaan sieltä sitä mikä vähiten hyllyssä ällöttää.

Eikä meidän myöskään tarvi piileskellä luolan perällä sapelihammastiikereitä, koska nekin on hei jo kadonneet.  Ja sitäpaitsi, jos niitä olisi, niin mitenkä juokset karkuun kun pää on niin hutera että taju meinaa lähteä istuessakin?  Että nyt, pliis, riittäis jo tätä.  Sitäpaitsi olen kuullut huhuja, että kaikilla naisilla ei pahoinvointia edes ole.  Mitä se semmonen nyt sitten meinaa?   Evoluutio, älä pudota palloa nyt. 

Ehdotan, että raskauspahoinvoinnin tilalle tulee kaikille naisille tila nimeltä "elämäni kunnossa".  Semmoinen on olemassa, olen joskus lehdestä lukenut.  Kaikille varmaan passais tämmöinen järjestely?  Kiva.  Jos ei onnistu, niin miten olisi edes "tarpeeksi kunnossa, että uskaltaa lähteä kävelylle"?

Että jos kun blogissa on hiljaista niin se johtuu siitä että makaan ja kasvatan vauvaa, koitan olla pyörtymättä...  Sen sellaista. Vaavi onkin tällä hetkellä jo kahden sentin mittainen, että ei enää paljoakaan jäljellä  :)

Se on myös juhannusviikko, että jos en kykene uudelleen koneelle niin ihanaa juhannusta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...