18.5.2016

Eteen ja ylös

 ...and he's watching us all with the eeeeeye of the tiger...

Seuraava fitnessbuumi on tässä: vauvatreeni!  On nimittäin rankkaa hommaa, ja totista.  Tässä hommassa ei luovuteta vaikka liikeradat tuntuisi miten mahdottomilta ja onnistumisen jälkeen huomataan että ei tää nyt niin kivaa ollut.  Ei muuta kuin paluu perusasentoon ja toistoa toiston perään. Aamusta iltaan ja vielä unissaankin.

Selinmakuu, jalat ylös, jännitys koko kroppaan, kurotus.  Mennään nenä edellä, varpaat edellä, käsi edellä, vältellään aluksi oikeita lihaksia ja punnataan vaan.  Sitten pyörähdetään mahalleen, mutta jätetään käsi alle.  Ihmetellään hetki ihan norppina, että mitäs nyt, hei, täähän onnistu.  Sitten huomataan että hyisaakeli, joku painaa mahaa, puklu tulee, pää painaa liikaa, enhän mää pääsekään tästä liikkeelle, vää!  

Joku käy pyöräyttämässä alkuasentoon, ja sitten - arvasitte - toisto. 

Luovuttaa ei saa, ei pysty.  Se on käsite, joka ihan kirjaimellisesti ei vaan kuulu vauvatreenaajan ajatusmaailmaan.  

Ja sitten, sinä päivänä kun kääntyminen käykin helpoksi eikä mahallaan olo tunnu hassummalta, sinä päivänä on aika siirtyä tavoittelemaan seuraavaa.  Nostellaan peppua ja potkitaan jalkoja.  Lyödään nenää lattiaan (se on hyvä vähän pehmustaa), kuolataan, ähistään, pinnistellään.  Mikäli meidät nostetaan syliin, aletaan saman tien pyrkimään eteenpäin.  Eteen ja ylös, varpaat kippurassa, kuola poskella ja päättäväisesti puhisten.  

Ei taukoja, paitsi jos yllättäen kesken reenin tulee uupumus ja uni. Ei hätää, niin käy kaikille sotureille joskus (koko ajan).  Pieni lepo on silloin hyvä idea, mutta mikäli ehtii huomata nukkumatin hiippailevan lähistöllä, asiaan kuuluu pieni vastaanlaittaminen.   EI MUA VÄSYTÄ!! MUN SILMÄT VAAN MIETTII!  AAAAAA!!!

Muista tankata välillä, tämä homma kuluttaa paljon energiaa. 

Sitten vaan alusta.  Eteen ja ylös.

14.5.2016

Metsojuoksu

Komia on!  
-Kaikki metsokuvat miehen kamerasta-
(koska minä en ihan yhtä lähelle uskaltautunut)

No se metso sitten.  Siitä oltiin kuultu pitkin kevättä, se oli valloittanut itselleen läntin anopin lähimetsästä joskus maaliskuussa ja tykästynyt naapurustoon niin että keikaroi siellä edelleen. Toki meidänkin piti päästä bongaamaan ihan oikea metso, joten lähdettiin oikein porukalla lasten ja koiran kanssa luontoretkelle!

Lapset varustautuivat kaiken varalta kepeillä, sillä metson tiedettiin olevan välillä aika äkäinen. Minä ja mies otettiin mukaan kamerat, mutta koira oli liikkeellä ihan ilman lisäosia. Ja siellähän se metso kurkisteli leuhkana mättään takaa, minä bongasin sen ensiksi ja koira seuraavana. Riehakkaasti haukkuen Emma lähti samantien loikkimaan kohti metsoa ja otti tuttavallisesti lähikontaktia.  Se sai aidon metsolitsarin ja pikalähdöt kun kiukkuinen lintu lähti takaa-ajoon.  Ja koska Emma lähti juoksemaan meitä kohti niin saman suunnan otti myös metso. Kas näin:
 
 "uuu, heippa, iso lintu!"
                                       "Jaiks!!!!"                                         

Siinä lensi itsepuolustuskepit kaaressa tantereeseen ja crocsit vain vilkkui kun meidän porukka ravasi metsälintua karkuun pitkin hiekkatietä. Ja oli kuulkaa pelottavaa!  Kun olan yli kurkkasi siellä näkyi vaan tien leveydeltä mustia sulkia - tai siltä se ainakin näytti. Mieshän jäi metson reitin ulkopuolelle ja sai tilanteesta kivoja kuvia (kuten näkyy). Metso juoksutti meitä palan matkaa ja lähti sitten närkästyneenä tepastelemaan takaisin, mutta Emma tykkäsi leikistä niin että kävi vielä toisenkin kerran houkuttelemassa metson hippasille ennen kuin se saatiin hihnan päähän ja raahattua innosta läähättäen kauemmaksi, minkä jälkeen alkoi ankara kuvaaminen.  


Metso isotteli, jupisi ja sähisi sekä teki teatraalisia hyökkäyseleitä, mutta ei se enää silmille tullut, oltiin sen verran sitä isompia (tai osa meistä oli).  Minäkin uskalsin melko lähelle lopulta kamerani kanssa kun puoliso seisoi ison näköisenä vieressä - oli taas siitäkin hyötyä!

Että semmoinen kiva - oikeasti ihan tosi kiva - luontoretki lasten kanssa.  Kaikki osapuolet säilyivät ehjinä, eikä kukaan traumatisoitunut pysyvästi. Vaikka säikähdys oli vuoden isoin, niin lopulta naurettiin koko matka kotiin.  

Joo, ootteko muuten koskaan harkinneet Pamplonan härkäjuoksua?  Kandee ensin käydä kokemassa toi Etelä-Pohjalainen metsojuoksu.

 Beserkkimetso.

13.5.2016

Kohtaamisia


Olen kohdannut viime aikoina lintuja.  Ravisuttavin tapaus oli varmasti se jupiseva metso, jota juostiin karkuun viime lauantaina niin että tanner tutisi.  Elämys oli sen verran suuri, että ansaitsee oman postauksensa.  

Äkäisiä metsoja on tullut vastaan vain se yksi, mutta mites noi flamingot?  Onko se vaan minä, vai onko flamingoja yhtäkkiä joka puolella?  Viimeksi tänään kohtasin lähes vastustamattoman komean flamingoparven Hankkijan hyllyssä, ja kyllä oli vaikeaa palata kotiin ilman omaa yksilöä...  Ehkä vielä kohtaamme jos kesäbudjettiin ilmestyy ylimääräiset kolmekymppiä!  Vaikka onhan meille noita pinkkejä siivekkäitä jo ilmestynytkin, mutta kyllä aina yksi lisää mahtuu.

Flamingojen lisäksi pääsin tänään lähikontaktiin kuvien peipon kanssa. Se pyrähti tsekkaamaan josko pihasaunan tuuletusaukkoon saisi pesän tehtyä eikä sitten osannut enää saunakammarista pihalle.  Minä hiippailin kameran kanssa pelastamaan sitä ja koitin parhaani mukaan leperrellä rauhoittavia.  En huomannut että kannoillani hiippaili saaliinhimoinen kissa, joten hetken päästä karjuin vähemmän rauhoittavia ja kissa lensi ovesta pihalle.  

Peippo seurasi onneksi kohta perässä ihan omin avuin ja yhtenä kappaleena, lensi varmaan kertomaan kavereille miten perjantai 13. koettelee. 

Viikonloppu lupailee sateita, se on ihan jees, sillä sain tässä lintubongailujen ohessa paikkailtua pihaa ja kylvettyä nurmikkoa.  Niin ja sitten levittelin ympäriinsä reilusti kevätlannosta jota ostin sen flamingopatsaan sijasta.   

Olis kyllä kannattanut ostaa se flamingo.

Edit:  Hänhän olikin siis leppälintu eikä mikään peippo!  Sisäinen ilkkakoivistoni nolostuu :)  Kiitos toiselle Tiinalle oikaisusta!

11.5.2016

Pensaskateus

Kannon alla oli esihistoriallinen lähihistoriallinen tunkio.

En ole kovin kateellinen ihminen.  No olenpas. Ainakin kun on jotain mistä kannattaa olla kateellinen, niin kuin nyt vaikka ihmiset joiden piha laitetaan nätiksi tosta vaan naps.  Tiiättehän, pihaan ajaa tiimi joka tiedustelee että olikos toiveita, ja sitten asukkaat sanoo että no jos nyt jotain. Kasvihuone, leikkipaikka, nuotio ja grilli, kesäkeittiö ja sitten nuo kulkureitit ja nurmikko ja kukkia ja hyötytarha. Palju olis kiva ja anopille pomppulinna. Ja jos se toinen tiimi kävisi vähän viilaamassa tuota torppaa.  Että vaikka isommat ikkunat ja kaikenlaista upeutta lattiasta kattoon. 

Vähänkö olis kiva! 

Ja sitten se tiimi, tai ne tiimit, tekee niin kuin on toivottu. Laittavat hienoa pensasta ja terhakoita taimia. Ja meikäläistä kadehdittaa. Voi kun tulisivat meillekin!  Tosin mikäli siinä ohjelman edetessä ruudun yläreunassa vilisisi eurot sitä mukaa kun niitä käytetään, ymmärtäisi ehkä olla kadehtimatta. Mitähän tiimit sanois jos nyt ottaisin yhteyttä että hei, mun tilillä oli eilen miinus kakstoista senttiä, tuutteko toteuttamaan kaikki mun puutarhatoiveeni?

Toi Alan Titchmarshan tietty vois tullakin, mutta kun se ei varmaan operoi täällä pohjolassa...

Täytyy siis tyytyä tuohon omaan titchmarshiini, joka ei kylläkään kukkapenkkejä virittele, mutta siitä on apua kun pitää esimerkiksi poistaa kanto. Eikä ota maksua! Muutenkin puoliso on ihan hyödyllinen pihahommissa, kunhan sitä lempeästi ohjaa oikeaan suuntaan.  Jos sen päästää ihan itsenäisesti valloilleen se saattaa keksiä hämmentäviä tapoja "olla hyödyksi", kuten kävi eräänä kauniina päivänä aiemmin tänä keväänä: 



Niin, joskus miehen pitää tehdä mitä vaimo ei välttämättä tajua.

Mutta että.  Koska meidän pihaan ei ole tulossa teeveetiimejä, sitä laitetaan kuntoon läntti kerrallaan. Osa menneiden kesien aikana valloitetuista länteistä on jo ehtinyt uudelleen villiintyä, että sikäli on kiva kun on aina tekemistä. Ja siinä tehdessä voi löytyä kaikenlaista jännää, niin kuin nyt vaikka kannon alta tunkio ja sieltä viilipurkkeja, teepannun palasia ja pullo jotain nenäkarvat käräyttävää nestettä, ehkä yskänlääketta vuosikymmenten takaa? 

Lisäksi tykkään touhuta pihalla. 

Joten, rakas teeveetiimi: Siirtäkää raparperi, siistikää kulkureitit ja nurmikko, laittakaa kesäkeittiö, pergola, yrttipenkki ja pensaikot, mutta jättäkää joku nurkka rempalleen että on tekemistä. Värkit puumajaa varten olis kivat, ja jos puoliso saisi kokeilla jotain kaivuria niin se olis myöskin tosi jees. Tänks!

28.4.2016

Muita kiireitä

Meillä on uusi sohva johon mahtuu koko perhe (sohvatetris!)
Kuvassa vain puolet.

Tervehdys!  Tuli taas tämmöinen pikku tauko tähän, mutta siihen on syynsä.  Ei ole ehtinyt kirjoittaa, koska olen tehnyt muita juttuja!

Esimerkiksi:
- ostin hulavanteen (siinä on möykkyjä ja painot)
- opettelin kolme päivää pyörittämään hulavannetta
- opin pyörittämään hulavannetta!
- Väinö harjoitteli tarttumaan asioihin
- Väinö oppi tarttumaan asioihin heti eka päivänä
- Väinö on harjoitellut nauramista (ihan mahtavaa!)
- myös puhumista
- Olen keskustellut Väinön kanssa
- Väinö on myös harjoitellut kääntymistä
- Ja koko käden tunkemista suuhun kerralla
- siinä Väinö on luonnonlahjakkuus!
- Yritin löytää mekkoa, koska oli tiedossa billeet
- En löytänyt mekkoa, mutta ei se haittaa, koska biletimme lopulta pyjamissa

Tämänhän voisi tiivistää myös näin että en ole ehtinyt blogiin enimmäkseen siksi että vauva. Ja oikeastaan erityisesti siksi, että vauva ei enää välttämättä nukukaan tuntikausia niitä päikkäreitä koska on niin paljon mitä voi tehdä. Siinä ei yksi äiti paljon muuta kerkiäkään kun täytyy seurustella ja köllötellä sohvalla.  Onneksi yöunet on edelleen sen kymmenen tuntia, en edes ymmärrä miten on aiemmin riittänyt muka joku kahdeksan tuntia, niin kivasti tähän rytmiin on tottunut. 

Sohvalla on menossa kääntymisharkat, taidan mennä sekaan! 

17.4.2016

Lapsi netissä



Tiesittekö, että netti on lapsille pullollaan muutakin kuin hirveitä vaaroja ja ahdistuksia? Pienellä ohjeistuksella lapsi voi kuulkaa traumojen sijasta löytää sieltä vaikka mitä kivaa. Kissavideot on mahtavia, samoin koiravideot ja sitten kaikki muutkin eläinvideot, mutta parasta on että voi löytyä idea ja innostus johonkin tekemiseen joka ei vaadi ruudun ääressä istumista.

Vastikään neiti 8vee googlaili ponienpiirtelyvinkkejä, ja nyt löytyi youtubesta petsojen tuunaus videoita, ja siitäpä se sitten lähti innostus ja idea. Tarvittiin vain fimomassaa ja muotoilutikut, sekä tietysti hyvät suunnitelmat ja sitten eikun vaan tekemään.  Näppärästi näytti sujuvan, kissalle ilmestyi sarvi ja pöllö sai  otsaansa töyhdön - lisäksi molemmilla on nyt muhkeat siivet. Innostumista on mahtava seurata vierestä ja tämmöisiä projekteja äiskä rahoittaa ihan mielellään.  No toki ei isoja rahoja tarvinnut tähän sijoittaa, ja jokainen euro oli kyllä moninkertaisesti arvonsa väärti.

Puuha oli sen verran hauskan näköistä, että isosiskokin innostui ja nyt on pohjamaalissa sitten pari muutakin hahmoa. Tästä saattaa syntyä samanlainen villitys meillä kuin niistä brätzien uudelleen maalaamisista viime vuonna!  (kuvia niistä löytyy näppärästi tuolta facebook -sivuilta, tai sitten instasta kun pistää hakusanaksi vaikka bratzmakeover).

On vaan niin siistiä, että lapsi katsoo tämän videon ja tuumaa että joo, tollasenpa mä teenkin!

Nimittäin jos olis tultu äitiltä kysymään tekemistä niin en olis hoksannut ehdottaa että voisitko kulta vaikka kustomoida noita petsoja... 

Että eläköön netti!
 

10.4.2016

Aikahyppyjä



"People assume that time is a strict progression of cause to effect, but actually from a non-linear, non-subjective viewpoint - it's more like a big ball of wibbly wobbly... time-y wimey... stuff."

Psst... Onko joku muukin ehkä huomannut ihmeellistä keikuttelua aikajatkumossa?  Ihan vaan sillä kysyn, koska meikäläisellä on nyt tavallista suurempia hankaluuksia pysytellä ajan tasalla.  Olen ihan varma, että just oli talvi, tai ainakin kevättalvi.  Ihan vasta otin kuvat ensimmäisestä lorisevasta purosta, ja nyt on jo lumet sulaneet, enää itsepäisimmät kasat jäljellä. Eilen paistoi aurinko, siivottiin leikkimökkiä ja puussa lauloi peippo!

Siitä kun Väinö syntyi tuntuu olevan jo pitkän pitkä aika, sellainen jota selittämään täytyy piirtää kaavio todellisuutta pienemmillä mittasuhteilla.  "Katsokaas, tässä kohtaa tällä janalla ollaan nyt, ja täällä kaaaukana galaksin puolivälissä syntyi vauva."   Kalenteri kertoo ehkä hieman yllättäen, että galaksin puoliväliin on vain kahden ja puolen kuukauden mittainen matka.  Hmm...

Epäilen, että olen kompastunut kokonaan omalle, verkkaisemmalle aikajanalleni.  Tiskikasat leviävät keittiössä iloisesti enkä minä oikein ymmärrä miksei ne pysy poissa.  Pyykkiröykkiöt on nekin aika massiiviset ja minusta tuntuu, että joka kerta kun pesen yhden sukan, tusina paitaa ja housua tulee sen tilalle. Pölynimuri on poistunut koko ulottuvuudesta enkä ole ehkä pariin viikkoon rekisteröinyt sen olemassaoloa, vaikka taisin aamulla kompastua siihen keittiössä!

Kertakaikkiaan salaperäistä ja hermoja koettelevaa menoa.

Kyllä olen vahvasti sitä mieltä, että tämmöisiä aikahyppyhaasteita kohdatessa pitäisi ihmisellä olla joku paniikkinappula.  Siitä kun painaisi niin paikalle rientäisi joku aika-asioiden ammattilainen.  Niinku nyt vaikka Marty McFly, Dr Who, tai ne tyypit jotka oli Aikahypyssä...  Pitäisköhän varalta pyytää myös Mulder ja Scully?

Kaikki mitä tiedän ajan vääristymistä olen oppinut telkkarista, ja ainakin just tällä hetkellä tuo Tohtorin tarjoama analyysi tuntuu hyvin vahvasti vastaavan todellisuutta. 

Kovin on heikun keikun ja silleen.

Minäpä menen puhaltelemaan vähän lisää saippuakuplia, hoidan tiskit sitten kun osutaan seuraavan kerran samaan aikaan tai ulottuvuuteen...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...