31.1.2015

Vähä jäässä

Joku on syöny kaikki keksit.

Nyt on vähän hankalaa.  Kädet kipeytyi, enkä voinut pariin päivään kirjoittaa mitään. Eilen illalla uskaltauduin sitten ottamaan lääkkeen jonka tarkoitus on antaa niin sikeä uni että lihakset rentoutuisi edes yön aikana.  Olen säilönyt purkkia keittiön kaapissa pari viikkoa, koska olen todella epäluuloinen näitä ihania lääkkeitä kohtaan jotka kyllä aiheuttaa kaikkea ikävää, mutta niistä on sillai hyötyä kuitenkin kun vaan malttaa syödä tarpeeksi pitkään. Nukuttaa yhä ja ajatukset tuntuu menneen ensin solmuun ja sitten jäätyneen siihen.  Yritän niitä hapuilla mutta en oikein löydä. Vähän sama kuin olis hukannut jotain mikä on aina samassa paikassa ja sitten yhtäkkiä enää ei.  Jos olisin yhtään enemmän hereillä niin ärsyttäisi.  Ei ole minun juttu nämä tämmöiset zombipillerit.   Mieluummin kädet kipeänä kuin pää jäässä.  Posketkin!  Puhuminen on työlästä vähän samalla tavalla kuin silloin kun on jähmettänyt poskensa kovassa pakkasessa.   Yritän väännellä naamaani hereille ja luulen näyttäväni märehtivältä kamelilta     h i d a s t e t u s s a    kuvassa. 

Keksipurkkikin on tyhjä, mutta en jaksa sitäkään nyt harmitella kun Haisulikin on sen näköinen että sillä on nyt vähän hankalaa.  Samassa veneessä ollaan.  

Kuopuksella sen sijaan ei ole hankalaa, vaan ihan hirveen ihanaa, koska uudet pupuleggarit ♥. Naama loisti kuin aurinko kun se veti nuo jalkaansa.  Mietin, että tuollaiset olis aika hauskat reenipöksyt. Ehkä piirrän omiinkin leggareihin pupuja ja sen jälkeen hävitän sekä nämä zombifiilikset että  sen pilleripurkin.


28.1.2015

Pakkourheiluruutu, jakso 3: isona musta tulee notkea

  Kompakti kotisali.

Hei vaan taas.  Viime viikolla vaihdoin juoksulenkit vähän rauhallisempaan lajiin elikkä kotijumppaan, koska hirvee pakkanen.  Mulla on työhuoneen nurkassa tämmöinen kompakti jumppasali, jonka välineistö on suppea mutta aivan riittävä.  Agrimarketin metallikorista löytyy seuraavaa:

- uusi jumppamatto johon ei ole vielä kukaan pissannut. 
- piikkimatto ja -tyyny.  Vähän turhat, mutta kätevät jos ei jaksa jumpata eikä toisaalta kehtaa vaan makoillakaan.
- turkoosi kropankiertolaite.  Hyvä alkulämmittelyyn  ja lisää mukavasti rangan liikkuvuutta.
- Pikkuinen kahvakuula.  Joo, se on vaan neljä kiloa, mutta näillä kivuilla ei nyt isompaa kannatakaan heilutella.
- Foam rolleri, sattuu niin paljon, mutta mikään muu kotikonsti ei näihin lihaskalvoihin pure.
- Kuminauha, hyvä apuväline venyttelyyn tämmöiselle kankeahkolle naiselle. 
(jumppapallokin oli, mutta joku puraisi siihen vissiin reiän).

Tulostin kivan ohjeen (Pinterest♥) jonka mukaan olen tehnyt parhaani mukaan aurinkotervehdyksen kaltaista liikerataa, mikä tosi mukavasti herättelee jäykkiä lihaksia.  Lainasin kirjastosta myös joogakirjan ja olen testaillut eri asanoita. Shavasanassa olen luonnonlahjakkuus ja wikipedian mukaan se onkin tärkein joogaliike.  Että kelpaa kehuskella.  Rauhallisen mukajoogailun  vastapainoksi aloitin lankkuhaasteen, saapa nähdä miten pitkälle siinä pääsen.  Toistaiseksi luotto on kova, mutta tänään onkin vasta haasteen neljäs päivä.  Katsotaan miten suu pannaan sitten kun asennossa pitää pysyä minuutti. 

Edistystä tapahtuu pikkuhiljaa.  Vaikka jokaisen yön jälkeen kroppa tuntuu kuin sementistä valetulta, niin se toisinaan yllättää ja taipuu ihan pikkasen enempään kuin osaa odottaa kunhan vaan jaksaa maanitella. Isona aion saada pään polviin ja taipua hirmuisiin joogasolmuihin.



Kotijumpan paras puoli:  kun koiran nakkaa oven taakse meikäläinen on taatusti tän salin rankin reenaaja.

26.1.2015

Maanantaiarkea

Pyykit, potilas ja karvaiset kaverit.

Takana kylmä ja koetteleva viikko joka kaatoi lapsista ensimmäisen köhimään sohvanpohjalle. Tänä aamuna potilas nolla lähti jo kouluun, mutta uusi viikko vaati uuden flunssauhrin.   Kuopus yrittää lepäillä sen minkä malttaa ja karvaiset terapiaeläimet lojuvat kyljessä hoitamassa eli ottamassa vastaan kaikki mahdolliset rapsutukset ja tilaisuudet nukkua lämpimässä läjässä kuumeisen lapsen kanssa.

Itsekin näytän siltä kuin olisin sairastanut vähintäänkin keltataudin, lavantaudin ja koleran, mutta itseasiassa olen vain viettänyt viikon sisätiloissa (koska pakkanen!) googlaillen tätä omaa sairauttani.  Ja sitten ruusufinniä, koska kehitin diagnoosin tuoman helpotuksen jälkeen asiasta kuitenkin salakavalan stressin ja naamani lehahti.  Sitten googlailinkin jo mineraalimeikkejä koska jossain vaiheessa on kehdattava taas ihmisten ilmoille ja juuri nyt ajatus ei tunnu kivalta.   Ehkä kuitenkin uskaltaudun tänään jo ulos hankkimaan  rupisille zombiposkilleni vähän väriä ja luotan siihen, että popsitut lisäravinteet jaksavat pitää loitolla myös lentsua.   

Kaiken varalta olen maistellut vähän Kvillaa.  Koska salmiakilta maistuva yskänlääke - kuka voi vastustaa?   Lapsena meillä oli aina kvillapullo tyhjänä siinä vaiheessa kun flunssa iski.  Eräillä kun oli tapana jo silloin  salmiakinhimoissaan vähän makustella.

25.1.2015

Ympyrä

 Karma on sen nimi.  Pieni mutta dramaattinen.

En oikeastaan käytä koruja. Vihki- ja kihlasormuksetkin unohdan nykyään usein pöydänkulmalle  enkä voisi kuvitella survovani sormuksia joka sormeen.  Se tuntuu jotenkin ...hankalalta.   Tykkään käyttää jotain pientä rannekorua, vaikkapa nahkanarua.  Mullapa olikin sellainen oikein kiva nahkanaru jossa oli pikkuinen ankkuri, mutta se katosi kesällä 2013 nurmikkoa leikatessa enkä ole tullut hommanneeksi tilalle uutta.  

Mutta kaulakoru, se on eri juttu.  Se pitää olla aina.  En ota kaulakorua pois ennenkuin se hajoaa, kuten pääsi käymään edelliselle tuossa joulunpyhinä.   Uuden etsin etsystä, koska sieltä löydän omalta tuntuvia koruja.  Jopa niin kivoja, että olen ostanut muutaman pukukorun vähän turhaankin kun en niitä osaa kuitenkaan käyttää...

Kriteerini ovat seuraavat: korun pitää olla siro, kullan värinen ja tuntua omalta. Sellainen löytyikin suht helposti Sea & Cake -shopista,  ja  pienellä ympyräriipuksella oli koostaan huolimatta minulle heti paljon asiaa.  Se viestittää kokonaisuuksista, maadoittumisesta, vastaanottamisesta ja vahvuudesta. (Iron Manillakin on hei ympyrä rinnassaan).    Ja minusta se on myös nätti. 

Toivottavasti kaulalleni ei lennä yhtään koppakuoriaista että ketju säilyy ehjänä mahdollisimman pitkään!

23.1.2015

3D

 Dinosaurus ja Batman -kirjapidike. No miksipä ei?

Meille ilmestyy nykyään kaikenlaista kivaa pientä muovikamaa: dinosauruksia, piparimuotteja, räikkäavaimia ja merenneitoja, esimerkiksi.  Ja niitä tehtailee semmoinen huriseva vehje tuolla olkkarissa.  (Videon voi käydä tsekkaamassa facebookin puolelta).

Mies meni nimittäin 3D -kurssille.  Aina se on noiden ohjelmien kanssa värkkäillyt ja tehnyt kuvia, mutta nyt tuottaa sitten myös ihan tämmöstä tavaraa. Sen lisäksi että mallintaa omia juttujaan (ne merenneidot), niin netti on täynnä valmiita malleja joita tulostella - ja mieshän tulostelee.  Tällä hetkellä on valmistumassa uusi kuuppa anopin lamppuun.  (Tämä saattoi olla salaisuus, sori).  Onhan tuo nyt oikeasti aika vinha laite, ja 3D -asiat mielenkiintoisia sillä tasolla kun ne voi olla ihmiselle, joka ei sitten yhtään  aiheesta ymmärrä saati jaksa alkaa opettelemaan.  80-luvulla kävin kyllä luokkaretkella katsomassa lasit päässä semmoisen 3D -pätkän Ähtärin eläinpuistossa. Oli hieno!

Hyödyllisimmät 3D -tuotokset on ehdottomasti tiskokoneen vaunujen rattaisiin uudet pidikenipsut (joita on sitten tulostettu vähän muillekin).   Entiset oli mäsänä ja ne vaunut aina tipahteli ja keikkui ja kiristi hermoja.  Eipä enää!  Tiskikoneen täyttäminen on taas ihan iisiä, vaikkei vieläkään kivaa.    Toinen hauska juttu on ritilämäinen salamahajotin jonka kanssa kuvien ottaminen iltahämärässä on aika paljon toimivampaa!   

Ai joo hei, tiiättekö mikä on todella kiinnostavaa?   Tiesittekö että voi 3D -tulostaa myös suklaata?   Suklaata!  Kreisiä. Tätä ei kukaan osannut aavistaa silloin kivikaudella kun kultapossukerho järjesti piirustuskilapailun siitä millaista elämä on 2000 -luvulla.   Enkä olisi osaanut ennustaa tätä vielä 90 -luvullakaan, jolloin olin vakaasti sitä mieltä, että tietokoneista ei kannata meuhkata kun ei niitä kenelläkään ole eikä niillä ole ihmisten arjessa mitään virkaa ikinä.  Eipä. Samaa mieltä olin kännyköistä. Jatkossa en jakele väheksyviä analyysejä teknisten vimpaimien tarpeellisuudesta vaan jään odottamaan että OBH Nordica lanseeraa oman herkkutulostimensa, tai että joku pelleteloton keksii oikeasti romua syövän robotin joka tekee jätteestä jälkiruokaa!   Ennustan että tekniikan tulevaisuus on makoisa.
 


21.1.2015

Diagnoosi

 

Fiba... fabri...fibroma..melagia..mikä?   No Fibromyalgia.  Jaa eikö sano mitään?  No ei sanonut mullekaan, mutta onneksi tohtori antoi mukaan pari artikkelia luettavaksi.  Luin niitä kotimatkalla ja valaistuin. Moni asia sai selityksen ja sinnikkäät käsikipuni tavallaan oikeutuksen.  Ei tarvitse enää turhautua itseensä vaikkei saa kipuja poistumaan, koska  en  luultavasti pääse  niistä kokonaan eroon vaikka mitä tekisin.  Helpostusta sentään löytyy mm. liikunnasta kun malttaa harrastaa sitä oikein.

Tämä on tämmöinen määrittelemätön reumasairaus. Eikö ole kiva sana tuo määrittelemätön?  Vähän niinku epämääräinen tai ei oikeestaan oikea sairaus, mutta jotkut kitisee helpommin -sairaus. Minusta tämä on kyllä ihan hyvä sairaus jos joku  pitää valita.  Tämä ei tapa eikä aiheuta pysyviä vaurioita (ainakaan suoraan).  On  toisilla rankempi kuin toisilla, itse olen tässä vaiheessa ainakin sieltä onnekkaammasta päästä.  Aiheuttaa lihaskipuja,  turvotusta, puutumista ja uupumusta. Esimerkiksi. Tämä todellakin selittää viime syksyisen päikkäritiheyden, mutta myös sen ikijumittavan niskan, levottomat jalat ja tunteen, että kroppa on koko ajan ikäänkuin sähköistyneessä tilassa.  Koska se on.

Meillä on nyt tämmöinen tutustumisvaihe menossa.  Olen googlaillut fibromyalgiaa sen verran että osaan jo kirjoittaa sanan ulkomuistista.  Lisäksi olen googlaillut semmoisia sanoja kuin kortisoli, glukokortikoidit ja glukoneogeneesi, sekä perehtynyt erityisesti magnesiumin hyötyihin.   Noudatin tohtorin neuvoa ja pysyin poissa Suomi24 palstoilta (paitsi kerran, mutta sitä virhettä en tee toiste).  Oikeastaan valtavan mielenkiintoista! Kirjastosta varasin kirjat sekä itse taudista että hormonitasapainosta ja kiinnostaisi kovasti perehtyä myös keskushermoston toimintaan enemmän.  Haluan ymmärtää  mitä minussa tapahtuu ja mikä on epävireessä.

Saa nähdä sitten millaiseksi meidän yhteiselo muodostuu, ainakin nyt osaan tulkita monia juttuja ihan eri kantilta ja välttää sellaisia asioita jotka tekee olosta huonomman. Yhdistellä pisteet. Yritän keskittyä positiiviseen olemiseen, mitäpä tätä märehtimään.  Jos alkaa pännimään otan keksin ja teen jotain kivaa.

19.1.2015

Pakkouheiluruutu, jakso 2: Soundtrackin siivin

Lenkkeilyn aa ja oo:  nappikuulokkeet.    Nastalenkkarit on myös erittäin kätevät.

Maanantaipäivää pakkourheiluruudusta!    Jatketaan siitä mihin vimeksi jäätiin, eli mukavuusalueelta.  Sieltä poistuminen on osoittautunut vähän haastavaksi kuten odotettua oli.  Olen sitä tyyppiä joka kaipaa toista sopivan tomeraa tyyppiä rinnalle sanomaan että teeppä, Tiina, vielä viis.  Ja sitten  viis.  Ja vielä kolme.  No yks menee vielä helposti!  Tiiättekö?  Kun itsekseen tehdessä helposti lopetan heti kun ekan kerran kroppa antaa viestin että nyt ei oikein jaksa.    Mitään omaa treineriä ei ole vara palkata, mutta sen sijaan lainasin tyttäreltä nappikuulokkeet lauantaiselle lenkille ja jo vain aukeni uusi maailma!  

Kun normaalisti otan lenkin aikana kaksi tai kolme  juoksupyrähdystä (juoksu on siis vasta ihan opetteluvaiheessa), niin nyt lähti vauhdit peräti kuus kertaa!  Eikä mitkään pakkovauhdit, vaan sellaset innostuneet adrenaliiniset täältä pesee -vauhdit.   Koitappa olla kirimättä kun korvassa Beastie Boyssit karjuu että AAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaa!!   Kyllä ei pysty hissuttelemaan paatuneinkaan sohvaperuna.   Sitä ottaa vaistomaisesti dramaattiset alkuaskeleet ja sitten kiitä kuin tuuli (no siltä se ainakin tuntui).   Ja just kun on höllännyt  niin korvassa karjutaan uudestaan että AAAAAAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaa niin että pakkohan se on taas pistää jalat töihin.   

Ja sitten on ihan voittajaolo, olkoonkin että juostut matkat on vasta neljä valotolpan väliä pitkiä, mutta se on kuulkaa neljä kertaa pidempi matka kuin viime keväinen aloitustaso. (Ja tässä välissä en siis ole juossut yhtään). Tulin niin hyvälle tuulelle, ja jos lenkillä olisi tullut vastaan muita ihmisiä niin niilläkin olisi ollut ihan hauskaa: meikäläisellä kun on tapana eläytyessä väännellä naamaa melko estottomasti.  Että olis ihan jännä nähdä millaiset voittajasoturi-ilmeet mulla oli päällä siinä kun pyrähtelin pitkin pellon reunaa. 

Eri reenit vaatii erilaiset motivointibiisit.  Adrenaliini pitää saada virtamaan ja juoksun opettelussa itsellä toimi kipaleet joissa on sopiva lähtölaskennanomainen kiihdytyskohta.  Erittäin sekalaiselta soittolistaltani vauhtia piti parhaiten yllä:

Dj Snake: turn down for what  (kyllä kiihtyy!)
Foo Fighters: All my life  (olen aika varma, että Dave Grohl kirjoitti tämän lenkillä laskiessaan ohittamiaan valotolppia.  "Done, done, on to the next one"... ihan selvä juttu).
Beastie Boysien ikiklassikko: Sabotage  (irrotti erittäin tehokkaasti vauhdit vielä lenkin loppuun).

Näinkin pieni juttu teki oikeasti ihan hurjan eron omaan asenteeseen ja tekemiseen. Mainitsinko edes vielä että tuli ekan kerran oikeasti hiki? No tuli.  Todellakin nyt alkaa ankara reenilistojen teko spotifyssa. (Vinkkejä?)

Näissä innostuneissa fiiliksissä lähtee käyntiin tämä viikko, pakkourheiluruutu palaa taas tuossa suunnilleen viikon päästä jos ei jo ennen sitä innostu.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...