Hilda ja kivipeikko

Hildalla on hyvä asenne!

En ole suuri fantasian ystävä. Oudot otukset ja seikkailut kiehtoo kyllä, mutta minua vähäsen uuvuttaa se mahtipontisuus ja teatraalisuus, joka yleensä sceneen liittyy.   En ole jaksanut lukea Tolkienia koskaan, se on tuntunut liian messuavalta ja mietityltä. Jospa vain Gandalf  (tai etenkin Frodo) ottaisi homman vähän rennommin eikä kaikkea säikyttäisi niin suurin silmin ja mutkikkain sanakääntein.  Leffat olen kyllä katsonut ja ihan viihtynyt niiden parissa... mutta ylipäätään tykkään asioista enemmän silloin, kun ne eivät ota itseään liian vakavasti.   

Hildasta kiinnostuinkin, kun kuuntelin sarjakuvafestastareilla Luke Pearsonin haastattelua.  Hilda -tarinoihin on haettu matskua erityisesti pohjoismaisista kansantaruista (Islanti taidettiin mainita erikseen), mutta Pearson kertoi halunneensa pysyä kaukana ehkä normiksi muodostuneesta high-fantasy -tyylistä ja päättäneensä pitää peikot ja muut hahmot hyvin arkisina - niin kuin ne alkuperäisissäkin tarinoissa on esitetty.  Kyllä, voi kyllä!  Kannatan! 

Luin Hildan ja kivipeikon samana iltana ja ihastuin heti. En muista mainitsiko Pearson Helsingissä muumeista, mutta tässä haastattelussa niidenkin kerrotaan vaikuttaneen Hildan maailmaan, minkä kyllä huomasin etenkin peikon olemuksessa.  Janssonin lisäksi tuli mieleen Miyazaki ja studio Ghibli, ei hullumpi taho sekään ammentaa vaikutteita.  Albumi seisoo kuitenkin ihan omillaan, ei tässä mistään rip offista puhuta.

Tarina on sopivasti jännä, lempeä ja sympaattinen.  Hilda päähahmona on utelias, mutkaton ja hauska, ja mikä parasta, hän ei yritä valistaa tai jakaa opetuksia.  (Jos saa mainita toisen asian, mistä en tykkää, niin se on sellainen alleviivaava opettavaisuus mihin joskus muinoin lastenkirjat perustuivat. pöh.)  Sivuilla vilahtelee kummallisia hahmoja, joita ei sen kummemmin selitellä. Juonesta en kerro mittään, koska se on kirjoissa hauskin osuus ja jääköön jokaisen lukijan iloksi kokea ihan itse.  Mutta sekin on hyvä, ja sisältää mukavia oivalluksia. 

Meillä Hildasta tykkäsi kaikki, joskin myönnän olevani itse se syvimmin ihastunut.  Lastensarjakuvaa ihan parhaimmillaan, suosittelen synttärilahjaksi, pukinkonttiin tai ihan muuten vaan.

Keväällä muuten ilmestyy jo viides Hilda -seikkailu, täytyypä toivoa, että käännöksiä tulisi pian lisää!

PS:  Tässä yhteydessä voinkin mainostaa uudelleen (vain aikuisille)  pari vuotta sitten ilmestynyttä Staaloa.  Siinäpä toinen peikkokirja jota ei voi turhasta ylevyydestä moittia.   Samassa sopassa aika paljon Fargoa, ruotsalaista dekkarimeininkiä ja peikkoja.  Yllättävä mutta hyvä yhdistelmä!