31.1.2015

Vähä jäässä

Joku on syöny kaikki keksit.

Nyt on vähän hankalaa.  Kädet kipeytyi, enkä voinut pariin päivään kirjoittaa mitään. Eilen illalla uskaltauduin sitten ottamaan lääkkeen jonka tarkoitus on antaa niin sikeä uni että lihakset rentoutuisi edes yön aikana.  Olen säilönyt purkkia keittiön kaapissa pari viikkoa, koska olen todella epäluuloinen näitä ihania lääkkeitä kohtaan jotka kyllä aiheuttaa kaikkea ikävää, mutta niistä on sillai hyötyä kuitenkin kun vaan malttaa syödä tarpeeksi pitkään. Nukuttaa yhä ja ajatukset tuntuu menneen ensin solmuun ja sitten jäätyneen siihen.  Yritän niitä hapuilla mutta en oikein löydä. Vähän sama kuin olis hukannut jotain mikä on aina samassa paikassa ja sitten yhtäkkiä enää ei.  Jos olisin yhtään enemmän hereillä niin ärsyttäisi.  Ei ole minun juttu nämä tämmöiset zombipillerit.   Mieluummin kädet kipeänä kuin pää jäässä.  Posketkin!  Puhuminen on työlästä vähän samalla tavalla kuin silloin kun on jähmettänyt poskensa kovassa pakkasessa.   Yritän väännellä naamaani hereille ja luulen näyttäväni märehtivältä kamelilta     h i d a s t e t u s s a    kuvassa. 

Keksipurkkikin on tyhjä, mutta en jaksa sitäkään nyt harmitella kun Haisulikin on sen näköinen että sillä on nyt vähän hankalaa.  Samassa veneessä ollaan.  

Kuopuksella sen sijaan ei ole hankalaa, vaan ihan hirveen ihanaa, koska uudet pupuleggarit ♥. Naama loisti kuin aurinko kun se veti nuo jalkaansa.  Mietin, että tuollaiset olis aika hauskat reenipöksyt. Ehkä piirrän omiinkin leggareihin pupuja ja sen jälkeen hävitän sekä nämä zombifiilikset että  sen pilleripurkin.


28.1.2015

Pakkourheiluruutu, jakso 3: isona musta tulee notkea

  Kompakti kotisali.

Hei vaan taas.  Viime viikolla vaihdoin juoksulenkit vähän rauhallisempaan lajiin elikkä kotijumppaan, koska hirvee pakkanen.  Mulla on työhuoneen nurkassa tämmöinen kompakti jumppasali, jonka välineistö on suppea mutta aivan riittävä.  Agrimarketin metallikorista löytyy seuraavaa:

- uusi jumppamatto johon ei ole vielä kukaan pissannut. 
- piikkimatto ja -tyyny.  Vähän turhat, mutta kätevät jos ei jaksa jumpata eikä toisaalta kehtaa vaan makoillakaan.
- turkoosi kropankiertolaite.  Hyvä alkulämmittelyyn  ja lisää mukavasti rangan liikkuvuutta.
- Pikkuinen kahvakuula.  Joo, se on vaan neljä kiloa, mutta näillä kivuilla ei nyt isompaa kannatakaan heilutella.
- Foam rolleri, sattuu niin paljon, mutta mikään muu kotikonsti ei näihin lihaskalvoihin pure.
- Kuminauha, hyvä apuväline venyttelyyn tämmöiselle kankeahkolle naiselle. 
(jumppapallokin oli, mutta joku puraisi siihen vissiin reiän).

Tulostin kivan ohjeen (Pinterest♥) jonka mukaan olen tehnyt parhaani mukaan aurinkotervehdyksen kaltaista liikerataa, mikä tosi mukavasti herättelee jäykkiä lihaksia.  Lainasin kirjastosta myös joogakirjan ja olen testaillut eri asanoita. Shavasanassa olen luonnonlahjakkuus ja wikipedian mukaan se onkin tärkein joogaliike.  Että kelpaa kehuskella.  Rauhallisen mukajoogailun  vastapainoksi aloitin lankkuhaasteen, saapa nähdä miten pitkälle siinä pääsen.  Toistaiseksi luotto on kova, mutta tänään onkin vasta haasteen neljäs päivä.  Katsotaan miten suu pannaan sitten kun asennossa pitää pysyä minuutti. 

Edistystä tapahtuu pikkuhiljaa.  Vaikka jokaisen yön jälkeen kroppa tuntuu kuin sementistä valetulta, niin se toisinaan yllättää ja taipuu ihan pikkasen enempään kuin osaa odottaa kunhan vaan jaksaa maanitella. Isona aion saada pään polviin ja taipua hirmuisiin joogasolmuihin.



Kotijumpan paras puoli:  kun koiran nakkaa oven taakse meikäläinen on taatusti tän salin rankin reenaaja.

26.1.2015

Maanantaiarkea

Pyykit, potilas ja karvaiset kaverit.

Takana kylmä ja koetteleva viikko joka kaatoi lapsista ensimmäisen köhimään sohvanpohjalle. Tänä aamuna potilas nolla lähti jo kouluun, mutta uusi viikko vaati uuden flunssauhrin.   Kuopus yrittää lepäillä sen minkä malttaa ja karvaiset terapiaeläimet lojuvat kyljessä hoitamassa eli ottamassa vastaan kaikki mahdolliset rapsutukset ja tilaisuudet nukkua lämpimässä läjässä kuumeisen lapsen kanssa.

Itsekin näytän siltä kuin olisin sairastanut vähintäänkin keltataudin, lavantaudin ja koleran, mutta itseasiassa olen vain viettänyt viikon sisätiloissa (koska pakkanen!) googlaillen tätä omaa sairauttani.  Ja sitten ruusufinniä, koska kehitin diagnoosin tuoman helpotuksen jälkeen asiasta kuitenkin salakavalan stressin ja naamani lehahti.  Sitten googlailinkin jo mineraalimeikkejä koska jossain vaiheessa on kehdattava taas ihmisten ilmoille ja juuri nyt ajatus ei tunnu kivalta.   Ehkä kuitenkin uskaltaudun tänään jo ulos hankkimaan  rupisille zombiposkilleni vähän väriä ja luotan siihen, että popsitut lisäravinteet jaksavat pitää loitolla myös lentsua.   

Kaiken varalta olen maistellut vähän Kvillaa.  Koska salmiakilta maistuva yskänlääke - kuka voi vastustaa?   Lapsena meillä oli aina kvillapullo tyhjänä siinä vaiheessa kun flunssa iski.  Eräillä kun oli tapana jo silloin  salmiakinhimoissaan vähän makustella.

25.1.2015

Ympyrä

 Karma on sen nimi.  Pieni mutta dramaattinen.

En oikeastaan käytä koruja. Vihki- ja kihlasormuksetkin unohdan nykyään usein pöydänkulmalle  enkä voisi kuvitella survovani sormuksia joka sormeen.  Se tuntuu jotenkin ...hankalalta.   Tykkään käyttää jotain pientä rannekorua, vaikkapa nahkanarua.  Mullapa olikin sellainen oikein kiva nahkanaru jossa oli pikkuinen ankkuri, mutta se katosi kesällä 2013 nurmikkoa leikatessa enkä ole tullut hommanneeksi tilalle uutta.  

Mutta kaulakoru, se on eri juttu.  Se pitää olla aina.  En ota kaulakorua pois ennenkuin se hajoaa, kuten pääsi käymään edelliselle tuossa joulunpyhinä.   Uuden etsin etsystä, koska sieltä löydän omalta tuntuvia koruja.  Jopa niin kivoja, että olen ostanut muutaman pukukorun vähän turhaankin kun en niitä osaa kuitenkaan käyttää...

Kriteerini ovat seuraavat: korun pitää olla siro, kullan värinen ja tuntua omalta. Sellainen löytyikin suht helposti Sea & Cake -shopista,  ja  pienellä ympyräriipuksella oli koostaan huolimatta minulle heti paljon asiaa.  Se viestittää kokonaisuuksista, maadoittumisesta, vastaanottamisesta ja vahvuudesta. (Iron Manillakin on hei ympyrä rinnassaan).    Ja minusta se on myös nätti. 

Toivottavasti kaulalleni ei lennä yhtään koppakuoriaista että ketju säilyy ehjänä mahdollisimman pitkään!

23.1.2015

3D

 Dinosaurus ja Batman -kirjapidike. No miksipä ei?

Meille ilmestyy nykyään kaikenlaista kivaa pientä muovikamaa: dinosauruksia, piparimuotteja, räikkäavaimia ja merenneitoja, esimerkiksi.  Ja niitä tehtailee semmoinen huriseva vehje tuolla olkkarissa.  (Videon voi käydä tsekkaamassa facebookin puolelta).

Mies meni nimittäin 3D -kurssille.  Aina se on noiden ohjelmien kanssa värkkäillyt ja tehnyt kuvia, mutta nyt tuottaa sitten myös ihan tämmöstä tavaraa. Sen lisäksi että mallintaa omia juttujaan (ne merenneidot), niin netti on täynnä valmiita malleja joita tulostella - ja mieshän tulostelee.  Tällä hetkellä on valmistumassa uusi kuuppa anopin lamppuun.  (Tämä saattoi olla salaisuus, sori).  Onhan tuo nyt oikeasti aika vinha laite, ja 3D -asiat mielenkiintoisia sillä tasolla kun ne voi olla ihmiselle, joka ei sitten yhtään  aiheesta ymmärrä saati jaksa alkaa opettelemaan.  80-luvulla kävin kyllä luokkaretkella katsomassa lasit päässä semmoisen 3D -pätkän Ähtärin eläinpuistossa. Oli hieno!

Hyödyllisimmät 3D -tuotokset on ehdottomasti tiskokoneen vaunujen rattaisiin uudet pidikenipsut (joita on sitten tulostettu vähän muillekin).   Entiset oli mäsänä ja ne vaunut aina tipahteli ja keikkui ja kiristi hermoja.  Eipä enää!  Tiskikoneen täyttäminen on taas ihan iisiä, vaikkei vieläkään kivaa.    Toinen hauska juttu on ritilämäinen salamahajotin jonka kanssa kuvien ottaminen iltahämärässä on aika paljon toimivampaa!   

Ai joo hei, tiiättekö mikä on todella kiinnostavaa?   Tiesittekö että voi 3D -tulostaa myös suklaata?   Suklaata!  Kreisiä. Tätä ei kukaan osannut aavistaa silloin kivikaudella kun kultapossukerho järjesti piirustuskilapailun siitä millaista elämä on 2000 -luvulla.   Enkä olisi osaanut ennustaa tätä vielä 90 -luvullakaan, jolloin olin vakaasti sitä mieltä, että tietokoneista ei kannata meuhkata kun ei niitä kenelläkään ole eikä niillä ole ihmisten arjessa mitään virkaa ikinä.  Eipä. Samaa mieltä olin kännyköistä. Jatkossa en jakele väheksyviä analyysejä teknisten vimpaimien tarpeellisuudesta vaan jään odottamaan että OBH Nordica lanseeraa oman herkkutulostimensa, tai että joku pelleteloton keksii oikeasti romua syövän robotin joka tekee jätteestä jälkiruokaa!   Ennustan että tekniikan tulevaisuus on makoisa.
 


21.1.2015

Diagnoosi

 

Fiba... fabri...fibroma..melagia..mikä?   No Fibromyalgia.  Jaa eikö sano mitään?  No ei sanonut mullekaan, mutta onneksi tohtori antoi mukaan pari artikkelia luettavaksi.  Luin niitä kotimatkalla ja valaistuin. Moni asia sai selityksen ja sinnikkäät käsikipuni tavallaan oikeutuksen.  Ei tarvitse enää turhautua itseensä vaikkei saa kipuja poistumaan, koska  en  luultavasti pääse  niistä kokonaan eroon vaikka mitä tekisin.  Helpostusta sentään löytyy mm. liikunnasta kun malttaa harrastaa sitä oikein.

Tämä on tämmöinen määrittelemätön reumasairaus. Eikö ole kiva sana tuo määrittelemätön?  Vähän niinku epämääräinen tai ei oikeestaan oikea sairaus, mutta jotkut kitisee helpommin -sairaus. Minusta tämä on kyllä ihan hyvä sairaus jos joku  pitää valita.  Tämä ei tapa eikä aiheuta pysyviä vaurioita (ainakaan suoraan).  On  toisilla rankempi kuin toisilla, itse olen tässä vaiheessa ainakin sieltä onnekkaammasta päästä.  Aiheuttaa lihaskipuja,  turvotusta, puutumista ja uupumusta. Esimerkiksi. Tämä todellakin selittää viime syksyisen päikkäritiheyden, mutta myös sen ikijumittavan niskan, levottomat jalat ja tunteen, että kroppa on koko ajan ikäänkuin sähköistyneessä tilassa.  Koska se on.

Meillä on nyt tämmöinen tutustumisvaihe menossa.  Olen googlaillut fibromyalgiaa sen verran että osaan jo kirjoittaa sanan ulkomuistista.  Lisäksi olen googlaillut semmoisia sanoja kuin kortisoli, glukokortikoidit ja glukoneogeneesi, sekä perehtynyt erityisesti magnesiumin hyötyihin.   Noudatin tohtorin neuvoa ja pysyin poissa Suomi24 palstoilta (paitsi kerran, mutta sitä virhettä en tee toiste).  Oikeastaan valtavan mielenkiintoista! Kirjastosta varasin kirjat sekä itse taudista että hormonitasapainosta ja kiinnostaisi kovasti perehtyä myös keskushermoston toimintaan enemmän.  Haluan ymmärtää  mitä minussa tapahtuu ja mikä on epävireessä.

Saa nähdä sitten millaiseksi meidän yhteiselo muodostuu, ainakin nyt osaan tulkita monia juttuja ihan eri kantilta ja välttää sellaisia asioita jotka tekee olosta huonomman. Yhdistellä pisteet. Yritän keskittyä positiiviseen olemiseen, mitäpä tätä märehtimään.  Jos alkaa pännimään otan keksin ja teen jotain kivaa.

19.1.2015

Pakkouheiluruutu, jakso 2: Soundtrackin siivin

Lenkkeilyn aa ja oo:  nappikuulokkeet.    Nastalenkkarit on myös erittäin kätevät.

Maanantaipäivää pakkourheiluruudusta!    Jatketaan siitä mihin vimeksi jäätiin, eli mukavuusalueelta.  Sieltä poistuminen on osoittautunut vähän haastavaksi kuten odotettua oli.  Olen sitä tyyppiä joka kaipaa toista sopivan tomeraa tyyppiä rinnalle sanomaan että teeppä, Tiina, vielä viis.  Ja sitten  viis.  Ja vielä kolme.  No yks menee vielä helposti!  Tiiättekö?  Kun itsekseen tehdessä helposti lopetan heti kun ekan kerran kroppa antaa viestin että nyt ei oikein jaksa.    Mitään omaa treineriä ei ole vara palkata, mutta sen sijaan lainasin tyttäreltä nappikuulokkeet lauantaiselle lenkille ja jo vain aukeni uusi maailma!  

Kun normaalisti otan lenkin aikana kaksi tai kolme  juoksupyrähdystä (juoksu on siis vasta ihan opetteluvaiheessa), niin nyt lähti vauhdit peräti kuus kertaa!  Eikä mitkään pakkovauhdit, vaan sellaset innostuneet adrenaliiniset täältä pesee -vauhdit.   Koitappa olla kirimättä kun korvassa Beastie Boyssit karjuu että AAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaa!!   Kyllä ei pysty hissuttelemaan paatuneinkaan sohvaperuna.   Sitä ottaa vaistomaisesti dramaattiset alkuaskeleet ja sitten kiitä kuin tuuli (no siltä se ainakin tuntui).   Ja just kun on höllännyt  niin korvassa karjutaan uudestaan että AAAAAAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaa niin että pakkohan se on taas pistää jalat töihin.   

Ja sitten on ihan voittajaolo, olkoonkin että juostut matkat on vasta neljä valotolpan väliä pitkiä, mutta se on kuulkaa neljä kertaa pidempi matka kuin viime keväinen aloitustaso. (Ja tässä välissä en siis ole juossut yhtään). Tulin niin hyvälle tuulelle, ja jos lenkillä olisi tullut vastaan muita ihmisiä niin niilläkin olisi ollut ihan hauskaa: meikäläisellä kun on tapana eläytyessä väännellä naamaa melko estottomasti.  Että olis ihan jännä nähdä millaiset voittajasoturi-ilmeet mulla oli päällä siinä kun pyrähtelin pitkin pellon reunaa. 

Eri reenit vaatii erilaiset motivointibiisit.  Adrenaliini pitää saada virtamaan ja juoksun opettelussa itsellä toimi kipaleet joissa on sopiva lähtölaskennanomainen kiihdytyskohta.  Erittäin sekalaiselta soittolistaltani vauhtia piti parhaiten yllä:

Dj Snake: turn down for what  (kyllä kiihtyy!)
Foo Fighters: All my life  (olen aika varma, että Dave Grohl kirjoitti tämän lenkillä laskiessaan ohittamiaan valotolppia.  "Done, done, on to the next one"... ihan selvä juttu).
Beastie Boysien ikiklassikko: Sabotage  (irrotti erittäin tehokkaasti vauhdit vielä lenkin loppuun).

Näinkin pieni juttu teki oikeasti ihan hurjan eron omaan asenteeseen ja tekemiseen. Mainitsinko edes vielä että tuli ekan kerran oikeasti hiki? No tuli.  Todellakin nyt alkaa ankara reenilistojen teko spotifyssa. (Vinkkejä?)

Näissä innostuneissa fiiliksissä lähtee käyntiin tämä viikko, pakkourheiluruutu palaa taas tuossa suunnilleen viikon päästä jos ei jo ennen sitä innostu.


18.1.2015

Pandoja

Kaakao maistuu pandamukista  ♥

En enää muista missä törmäsin Camila Pradan pandoihin, mutta tottakai ihastuin saman tien.  Sisko sai joululahjaksi pienen pandapurkin, itselläni pidin isomman (isosisko kun olen)  ja tuon mukin.  Se on symppiksin kaakaomuki jonka ikinä oon omistanut.   Harmi vaan, että kuvat ei tee oikeutta, menkää Camila Pradan kotisivuille katsomaan laadukkaampia otoksia ja seuratkaa Camilan instagramia ja facebookkia niin pääsette näkemään esimerkiksi ihania rivejä raakapolttoon meneviä keramiikka-asioita (tällaisia, oh mikä näky!)      Camila tekee pandat ja muut tuotteensa käsin Englannissa valutekniikalla, jonka olen aina halunnut oppia koska prosessi näyttää niin herkulliselta.  Koristelut tehdään siirtokuvina, mikä on hurjan kätevän näköistä mutta vaatii osaamista sekin.

Minusta on aina kiva löytää jotain persoonallista, humoristista  ja rakkaudella tehtyä.   Olipa omakin haaveeni joskus alkaa käsityöläiseksi ja päästä  juhlamokkamainokseen, mutta nykyään on ihan jees kun näkee jonkun muun toteuttaneen saman haaveen.   Olisi kyllä mielenkiintoista päästä opettelemaan tuota valutekniikkaa...  Sormet niin syyhyää päästä kippaamaan muotista sitä ylimääräistä savivelliä.  Nam.  
 

15.1.2015

Piirtelypöytä


Piti  esitellä työhuoneen uusi hylly, mutta koska valoa riittää kuvaamiseen just ja just tuossa ikkunan kohdalla niin esittelen uuden pöydän.  Tai vanhahan se on, mutta vähän niinku valtasin sen lapsilta omaan käyttöön. Tosin nytkin siinä on hamahelmitehdas ja kaksi kissaa, mutta periaatteessa valtasin sen.  Kukaan muu ei vissiin ole hoksannut.    Oikean pöydän ääressä on tietenkin parempi piirtää kuin nojatuolissa kippuraan kääriytyneenä niin kuin tähän asti on ollut tapana tehdä.  Vähän kun työntelee elukoita pois tieltä niin kyllä kelpaa.   

Olosuhteita parantaa myös ovi, jonka saa taas kiinni nyt kun olkkarin puolella ollut kuusi on kannettu pois.  Oi, miten olikin mukava ensimmäisen kerran joulun jälkeen vetää ovi kiinni, saatoin vähän huokaista. Miehen uusi paras kaveri nimittäin pitää keskellä olohuonetta sellasta äänekästä är-syt-tä-vää hurinaa että siinä on ajatustyö ihan mahdotonta. Tai oleminen. Se vehje saakin ihan oman postauksensa, koska ärsyttävän lisäksi se on kyllä vähän myös jännä. 

Ja sitten jos palataan piirtämiseen sen verran, että vinkkaan tosi kivoista piirtämisoppaista.  Yritin syksyllä tytöille löytää oppaita, mutta niitäpä ei ollutkaan missään kaupassa. Onneksi google taas auttoi äitiä hädässä ja löysin adlibriksesta hyvät kirjat.  Tuon Modern Cartooningin lisäksi meillä on tämä tosi söpö eläinhahmo-opas ja tämä chibi -opas, kaikki Christopher Hartin käsialaa.  Tytöt on tykänneet kovasti! Ovat innostavia ja ohjeet niin selkeitä että onnistuminen on helppoa.  Kannattaa kokeilla jos taloudesta löytyy innokkaita piirtäjiä.

13.1.2015

Lenkkarilovee

Punaset ♥

Olipa kerran maailman parhaat punaiset lenkkarit.  Olin aika pieni kun sain se.  Rakastin niitä niin että olin ihan pakahtua. Minun punaiset ihanat pumat. Tuijottelin niitä kiitollisena suurestä kenkäonnestani ja otin ne illalla mukaan sänkyyn - äiti antoi luvan kun ne oli vielä puhtaat.  Asetin lenkkarit tyynyn viereen, koska aioin katsella niitä vielä lisää. Oli melkein pakko!  Ne oli niin punaiset ja hienot.  Niillä juostiin lujaa.  Oi onnea.   

Ihan kaikki kenkäkumppanit naisen elämässä ei tietenkään voi olla yhtä täydellisiä.  Esimerkiksi himotut kiinantossut oli kyllä kovin nätit ja kenkäkaupassa tieto siitä että saisin ne ihan pisteli iholla, mutta jo kotimatkalla tuli ryppy rakkauteen.  Vihreän Fiatin takapenkillä raotin kenkälaatikkoa ihan vaan pikkasen kurkistaakseni...  Ja hyi mikä kitkerä haju sieltä leijaili. Yh.  Ei ollut kiva yllätys autopahoinvoijalle.   Kymmenen kilometriä tuntui aika pitkältä matkalta pistävä odööri nenässä. Onneksi kiinarit ei sitten enää käytössä haisseet.  Että  ihan hyvät kengät oli ne.  Vaikka Maaritin tossut oli kyllä extrahienot kun ne oli turkoosit.

Sitten oli yhdet melko heppoiset remmarit, joista muistan kolme asiaa: ensinnäkin muistan, että halusin ne kovasti.  Toiseksi muistan, että samalla kauppareissulla serkkupoika sai Ritari Ässä t-paidan (olisin halunnut samanlaisen).  Mutta erityisesti muistan sen kun juoksin ne nätit remmarit jalassa hakemaan äitiä puhelimeen,  päätin oikaista tunkion kautta ja upposin reittä myöten lehmänkakkaan.  Kovasti sillä hetkellä toivoin että olis ollut edes kumpparit jalassa. Äiti olikin kaupassa sanonut jotain remmareiden epäkäytännöllisyydestä. 

Mutta ne täydelliset punaiset lenkkarit. Vaikka ne alkuperäiset juostiin loppuun kolmekymmentä vuotta sitten,  niin lämmin tunne tuli takaisin kun nostin nämä yllä komeilevat tuliterät beibet laatikosta.  Olin ihan että kato, taas tavattiin.   Kevään tullen ollaan erottamattomat, siihen asti  ehdin ihastella niitä kaikessa rauhassa.

12.1.2015

Pakkourheiluruutu, jakso 1


Päivää, ihmiset, ja tervetuloa pakkourheiluruudun pariin.  On aika ottaa kaikkia aikomisia ja suunnittelemisia kiinni sieltä mistä parhaiten saa, ja siirtyä toteuttamisvaiheeseen.  Eikä pitäisi olla edes vaikeaa (eipä!), ainakin meikäläinen on suunnitellut vatsalihaksensa niin tarkkaan että nehän on jo puoliksi olemassa.  Vai miten se meni.   Nomutta.  Näin ensimmäisen jakson aiheena ei voi olla mikään muu kuin lähtötilanne ja tavoitteet.   Kas näin:


Fysioterapeutilta kuulin, että aina ensin on hyvä sanoa asiakkaasta kolme hyvää asiaa.  No okei.  Ensinnäkin olen normaalipainoinen.   Toiseksi en polta enkä lähes ikinä juo. Kolmanneksi...  Kolmanneksi... Palataan asiaan myöhemmin.

Sitten niitä huonoja puolia: lihaskunto on huono, aerobinen kunto on huono. Ei jaksa juosta, ei jaksa pyöräillä, luistellessa jalat väsyy eikä kiipeäminen jumppasalin narua pitkin onnistu nykyään ollenkaan. Ryhti on semmonen löysähkö. Olo yleensäkin on löysähkö. Paitsi niskoissa joissa asuu ikikireys.  Puhti on usein poissa ja väsymyksen takia pinna lyhenee sitä mukaa kun kello tikittää kohti nukkumaanmenoa. Öisin levottomat jalat ja kädet häiritsee unta ja juuri kipeiden käsien takia olen ollut nyt pitkällä sairaslomalla.  Ai kun kuulostankin hehkeältä.

Siitä siis lähdetään ja tavoite on seuraava:  Tulla terveemmäksi, tulla vahvemmaksi.  Jaksaa paremmin ja unohtaa äkäily.   Haluan jossain vaiheessa jaksaa juosta vaikkapa pari kilometriä, vetää taas leukoja eikä se käsiseisontakaan olisi yhtään hassumpi taito.  

Minä en halua: laihtua, punnita ruokiani, kuivattaa kroppaani enkä muutenkaan tavoitella mitään ääritilannetta.    Haluan syödä kaikenlaista hyvää ruokaa ja herkutellakin järkevissä määrin,  koska se on ihan ok. Jos joku haluaa syödä pelkkää kryptoniittia ja härän niskasta uutettua puhdasta proteiinia, niin siitä vaan, mutta minun juttuni se ei ole.

Ihan ensimmäinen suuri haasteeni on mukavuusalueen jättäminen.  Juosta pikkuisen pidemmälle kuin luulee jaksavansa, tehdä muutama liike enemmän kuin haluaisi. Ja toistaa sama joka kerta kun jotain tekee.  Unohtaa tekosyyt, se ettei huvita ja se, että koira pissi jumppamaton pilalle.  Siitä se lähtee. 

Siinä liikkumisuutiset tällä kertaa, kiitos seurasta ja kuulemisiin! 





11.1.2015

Reipas

Tekee välillä tyhmyyksiä, mutta on sävy sävyyn sisustuksen kanssa.

On ollut jonkin aikaa sellainen tunne, että työhuoneen seinien värin voisi vaikka vaihtaa.  Sitten joskus.  Meidän ihana reipas koira luki ilmeisesti ajatukseni ja päätti pistää homman alulle. Korjasin tilanteen sijoittamalla jumppapallon revityn kohdan eteen.

Jumppapallosta puheen ollen, Emma pissasi jumppamaton päälle.  Hyh.  Ja kun aiheeseen päästiin, niin voin kertoa mitä kaikkea muuta meidän koira osaa.  Osaa nimittäin mennä pöydälle.  Siitä onkin jo vuosikausia kun on viimeksi pitänyt tarkkailla tuolien asentoa ja käydä vähän väliä nostamassa joku alas ja sanoa että ei pöydälle, ei.  Osaa myös lähteä karkuun, koska uhmaikä!   Aluksi hän oli niin tottelevainen.  Että ihan vaan kyllä äiti ja kyllä isi, mutta nyt on asenne toinen.  Mmmm, mutku äiti....  Ja sitten mennään.  Koska hän on oppinut, että jos on jotain kivaa tiedossa (kuten karkuun lähteminen tai sukan syöminen) ja tottelee kieltoa, niin sitten ei saa tehdä sitä kivaa.  Hei haloo, mitä järkee?  

Ja sitten on semmoinen ongelma, että  se pelkää ihan järjettömästi isoja koiria.  Vaikka ollaan kohdattu ainoastaan sellaisia hyvin rauhallisia ja viisaita, ihania isoja koiria, koskaan ei ole yksikään käynyt Emmalle rähisemään.  Sen sijaan meidän kullannuppu sylkee ja irvistää ja räyhää.   Toivottavasti homma helpottaa jahka koira tottuu siihen että sitä ei syödä. Kohtaamisten harjoittelu vaan on vähän hankalaa/hidasta kun ollaan niin pienellä paikkakunnalla että välttämättä ei lenkin aikana kukaan tule vastaan. 

Noin muuten sujuu oikein hyvin, ikää on neljä kuukautta, rokotukset saatu ja oikeita hampaitakin on jo suussa nätit rivit.  Kivaa kun on koira.  Paitsi esimerkiksi silloin kun se pissaa vääriin paikkoihin just kun on päässyt kehumaan miten ei ole tullut vahinkoja päiväkausiin.   Mutta noin yleensä se että on koira on paljon enemmän kivaa kuin se, että ei olisi.


 Nii kerta.

6.1.2015

Tyttöjen huone

   
Uuden tammikuun kunniaksi lapset halusivat muuttaa. Tytöt (7v. ja melkein 12v.)  kämppäävät nyt yhdessä ja poika sai oman huoneen.  Kaikki on tyytyväisiä ja huoneet niin kivat!   Kiva tarkoittaa sitä, että ympärillä on omat tavarat eikä kaikki ole niin justiinsa.  Sopii myös talon aikuisten ajatusmaailmaan. 

Minusta ehkä mahtavin lastenhuone on ET:n  Elliotilla, ootteko sattumalta koskaan kiinnittäneet huomiota leffassa tuohon sisustuspuoleen?  Elliotin huone  ei ole viileen tyylikäs eikä vastaa  nykypäivän trendistandardeja  ja kaikkein vähiten se on siisti, mutta jestas että se on täynnä kaikenlaista siistiä!    Sellaisessa huoneessa viihtyy ja keksii tekemistä.  Miettikää mistä olisi ET tehnyt avaruuspuhelimen jos Elliotin huone olisikin ollut tyylipuhdas minimalistinen tila?  No ei mistään.  Sinne olisi jäänyt komeroon huhuilemaan.  Onneksi oli sotkua.  ET varmaan kurkkasi ovenraosta silmät kiiluen, että jes,  ei mittää hättää, tästähän saa vaikka mitä!

Ja eikös se olekin siistiä, että lasten omassa huoneessa näkyy - tai pursuilee -  lapsen persoona ja ne jutut mistä on innostunut?  No sitä minäkin.   Näistäkin kuvista löytää jo aika selvät vihjeet siitä mistä nämä siskokset tykkää.


 Pikkusisko taiteilee.  Huomatkaa  tyylikäs hattu.

4.1.2015

Pakkourheiluruutu

Personal trainerini on vähän tempoilevaa tyyppiä, mutta innokas.

Taas alkoi uusi vuosi.  Pahimmat joulun pöhötykset on laskeneet ja suklaat syöty kaapista.  Tai siis ne parhaat suklaat, pätkiksiä on vielä.  Oli aika runsassuklainen joulu...  Mikä on ihan ookoo, koska jos ei edes jouluna saa syödä niin paljon suklaata kuin haluaa, niin milloin sitten?   Tässä alkuvuoden uusi elämä alkaa nyt- ja paras kinkkupersetreeni -otsikoinnin keskellä minua kiukuttaa.  Että liikkukaa jos liikutte ja olkaa herkuttelematta jos haluatte olla, mutta älkää tehkö siitä niin isoa numeroa.   Grr.

Erityisesti kiukuttaa siksi, että arvatkaa mitä minä aion tavoitella tänä vuonna?  No sitä samaa uutta elämää.    Kiukuttaa, koska tajuan olevani just se tyyppi joka aloittaa ja innostuu ja sitten jossain vaiheessa huomaa, että lenkkarien päällä on pölykerros ja kahvakuula nököttää ovistopparina. (Kiukuttaa myös siksi, että pari kuukautta kipeänä ollut käsi on edelleen kipeä.  Sain siihen kortisonipiikin joka sai käden entistä kipeämmäksi, mikä kohotti kiukkutasoa reippaasti uudelle tasolle).

Uutta elämää olen aloitellut viime vuosien aikana monta kertaa.  Olen mennyt salille, käynyt joogassa, pilateksessa, pumpissa, jumpissa, combatissa,  kahvakuulassa ja lenkeillä.   Olen aloittanut hissukseen, olen innostunut liikaa ja saanut noidannuolen.  Olen kyllästynyt joskus jo ennen kuin olen edes aloittanut.  Olen kunnostautunut maratoneissa jos puhutaan telkkusarjoista, mutta juokseminen ei onnistu oikein vieläkään - ei vaikka viime keväänä ostin sen juoksutakinkin! Jännä juttu.

Nyt on tilanne se, että on ihan pakko saada nainen kuntoon.  Voiko mikään olla ärsyttävämpää kuin  pakko?  Kitinä ei auta, mutta kyllä mä  niin kamalasti kitisen.  Koska en tykkää olla huono, ja liikunnassa olen.  

Yritän nyt sitten tässä herätellä sisäistä soturiani (toivon kovasti, että sellainen löytyy), ja pitää homman käynnissä.  Ostin nastalenkkarit ja lidlistä urkkakerraston. (Näytän se päällä aika urheilulliselta, mikä on kiva).  Tilasin tuulihousut.  Tein smoothiet. (Teen kyllä smoothieta muutenkin koska se on hyvää).  Kävin lenkillä enkä liukastunut tai palellut.   

Että varautukaa, ajattelin tehdä tästä nyt vähän numeroa ja silloin tällöin raportoida urheilu-uutisia.  En aio kieltää itseltäni suklaata - itseasiassa ostin vielä yhden konvehtirasian kun alessa oli - enkä alkaa syömään pelkkiä supermarjoja.   Sen sijaan aion oppia tykkäämään liikkumisesta ainakin sen verran että se ei tuntuisi pakolta.   Tavoitteena punaiset posket ja positiivisempi asenne.  Kiva kinkkuperse olis tietenkin plussaa.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...