31.12.2015

Hyvä Vuosi



Tämä on ollut melkonen vuosi. Melkein kuin olisi lööpeissä kuulkaa elänyt!

Yllätysdiagnoosi!
Yllätysraskaus!
Yllätyssarjis!
Uusi suunta elämälle - ammatinvaihtoon (melkein) nelikymppisenä

Huh.  Siihen päälle vielä normaalit arjen käänteet ja sen yllätysraskauden aiheuttamat kivat pikku oireet niin onhan tässä ollut kaikenlaista.  Mieletöntä, etten sanoisi.

Ensi vuonna tulossa ainakin vauva (joka ei enää ole yllätys, vaan innolla odotettu tapaus).
Ja toivottavasti Rinkelin jatko-osa.  Tiiserin voi käydä lukemassa täältä.

Vuoden viimeisenä päivänä juhlin mm.  sitä seikkaa, että Beatlesit on nyt Spotifyssa. Ikidiggari arvostaa: eipä tarvi kaivella ceedeitä enää kun tekee mieli vähän kuunnella levarikin on rikki joten niitä sinkkuja ei pysty kuuntelemaan lainkaan.  Tein oitis omat biitleslistat joille otin vain ne biisit joista tykkään - ei tullut edes seitsemääkymmentä täyteen.

Sädetikut on poltettu, suklaat melkein syöty ja  ulkona paukkuu raketit.

Kaiken kaikkiaan tämä vuosi nousee niin korkealle plussan puolelle, että hyvästelen sen hyvillä mielin ja suurella kiitollisuudella!

On tunne, että ensi vuodestakaan ei tule hassumpi.

Mahtavaa uutta vuotta kaikille!


30.12.2015

Leffoja, lekottelua ja aattoillan ylläri


Joulunpyhät jäi jo taakse mutta jouluaika se vaan jatkuu.  Kuusi saa karista kaikessa rauhassa olkkarin nurkassa sinne loppiaiseen saakka ellei neulaset sitä ennen lopu kesken, sen valossa on mukava istuskella ja odottaa päivää alkavaksi.  Rytmi talossa on ihan lomamoodissa, väki nukkuu kymmeneen ja ylikin - paitsi se yksi, jonka on noustava epäinhimillisesti seitsemän aikoihin että koira pääsee pissalle.  Onneksi voi ottaa päikkäreitä, pötköttelypaikkoja löytyy ja koko päivän vallitseva hämärä passaa torkkujalle hyvin.  Valaistus tuntuu olevan aika lailla turha käsite, suurimmaksi osaksi on sammuteltu kattolamppuja ja annettu kuusen, paperitähtien ja pallovalojen kajottaa.  

Ja telkkarin, josta on katsottu koko porukalla hyviä, klassisia joululeffoja kuten Star Warsit (ne alkuperäiset), Babe, Elf ja Ghostbusters.  Ihan joulun alla käytiin lasten kanssa katsomassa kolmedeenä se uusinkin Star Wars - oli minusta oikein hyvä starwarsleffa. Yhteinen ruutuaika on joskus parasta, mutta muuten on esimerkiksi läppärit pidetty kiinni - omani avasin ensimmäistä kertaa tänään. 

Puhelimella on toki pitänyt käydä raportoimassa someen tiettyjä tämän joulun kivoja juttuja.  Ja vähän vähemmän kivoja. Kaiken laiskottelun ja telkkarin töllöttämisen lisäksi tänä jouluna on siivottu, non-sotp-pyykätty ja leikattu lasten hiukset kun aattoillan päätteeksi löytyi pikkutontun päästä täitä. Joulupäivänä googlattiin auki olevia apteekkeja ja sitten istuttiin joulupäiväsaunassa myrkyt päässä.  - Mukavaa koko perheen laatuaikaa toki sekin.  Sillä aikaa tonttulakit, torkkupeitot ja jouluiset tyynyliinat pyörivät iloisesti pesukoneessa.

Muuten on pelailtu lautapelejä, syöty järkyttävä määrä suklaata, kohtuullisesti kinkkua ja pikkuisen laatikoita. Kaiken kaikkiaan aivan erinomaisen onnistunut ja hyväfiiliksinen joulu - täiepisodista huolimatta. 

Lunta ei ensin ollut, sitten oli, sitten ei taas ollut ja sitten taas oli.  Pakkanenkin kävi yhden päivän ajan ja me kannettiin tietysti kaikki mahdollinen petivaate ja sohvatyyny sille purtavaksi. 

Lojuilu perheen kesken jatkuu vielä uuden vuoden yli. Alennusmyynnit ei houkuta, vaikka olen kyllä harkinnut lähteväni ostamaan sähköistä täikampaa, jollaisesta kuulin juttua jossain vaiheessa syksyä. Hain kyllä jo kaupasta uudet pompulat ja hiusharjan.  Mikään ei tunnu juuri nyt tärkeämmältä kuin ihan vaan oleminen, pelailu ja leffojen katselu.  Välillä syödään ja torkutaan.  

Kyllä tällaiselle toiminnalle ihan mielellään pyhittää pari viikkoa vuoden lopusta!

23.12.2015

Sinistä Joulua!


Nukuttiin pitkään ja herättiin lumiseen  aamuun, mikä oli kiva, 
sillä näin yöllä unta että puissa oli lehdet ja joulu peruttiin.
Koko päivän tuprutti ja maisema oli paksun pilvitäkin alla  tasaisen valkoinen.
Nyt illemmalla sävy vaihtui siniseen.

Oikein ihanaa Joulua kaikille!

*
**
*****
*******
*********
*

22.12.2015

Joulumuistoja: rusinat.




Paras tonttu ikinä!  
En muista kuka sai muovilehmän (varmaan pikkusisko), mutta tässä näin paljastui lahjan antaja.   :)
... Enkä muista kuinka onnellinen äiti oli avattuaan rusinalahjansa, mutta uskoisin, että hyvin, hyvin onnellinen!

21.12.2015

Parasta just nyt


***Tuijotella kuusta ilman silmälaseja ***


Koska parasta joulussa on odotus, päätin että kuusen voi hyvin tuoda sisälle vähän etuajassa.  Taidan ottaa tavaksi.  Vaivuin oitis onnelliseen jouluvalokoomaan, eikä asiaa yhtään pahentanut, että vaikutus oli yhtä rauhoittava kaikkiin muihinkin.   No, koiraa lukuunottamatta, se sai kunnon hepulin ja ruttasi onnessaan mattoja - joita meillä ei olekaan ollut lattiassa viime joulun jälkeen!   Hurraa siis myös matoille.

Tänään vielä viimeiset rojut paikoilleen, sitten koristellaan kuusi - tai ehkä toisinpäin. 

Suunnitellaan leipomista (pasteijoita)  ja paketoidaan lisää lahjoja.

Pientä tekemistä on, mutta kiireentuntu on poissa! Ei sitä kyllä oikeastaan ole ollutkaan...

Joulufiilikset on nyt niin korkealla ettei haittaa edes ponteva vesisade  jota kuuntelin yöllä(kin) pari tuntia.  Suuren osan päivästä on pimeää kuitenkin, ja jos tuijottelee kuusen valoja ilman laseja, voi hyvin kuvitella että pihalla on valkeat kinokset.

18.12.2015

Yksin kotona


Olen yksin kotona - ihanaa.  Muu väki on käymässä kauempana mummulassa enkä uskaltanut lähteä istumaan autoon.  Sisko ja eno piipahti eilen maalamassa makkarin kertaalleen - toivat kuusenkin tullessaan - sillä aikaa minä sain imuroitua sohvat ja pyyhittyä telkkarista pölyt.  Aika hurja tahti meikäläisen joulusiivouksessa!  Mutta mihinpä tässä kiire olis.

Illan pötköttelin sohvalla, aamulla heräsin niiltä sijoiltani kun koiran kuono tökki omaani.  Käytin Emman aamupissalla ja sitten jatkettiin pötköttelyä.  Katsottiin loppuun leffa (The Holiday), joka jäi illalla kesken, söin aamupalan peiton alla ja takassa paloi tuli.  Jos nyt saa ihan suoraan sanoa, niin aika täydellinen aamu!

Emma ja Zorro jäi vielä sohvalle, minä sain jo vaatteet päälle.  Seuraavaksi ajattelin syödä toisen aamupalan ja sitten ehkä harjata tukan.  Joululaulut on jo soimassa.

Joulufiilis on noussut kohisten tällä viikolla, koitan tässä tehdä laskelmia siitä milloin kuusen voisi jo tuoda sisälle.  Jos tänään lauhtuu, niin sen voisi tehdä, mutta variseekohan se sitten jo aattona?  Pitää käydä liiterissä tsekkaamassa millainen puu siellä odottaa.

Ja paketoida pari lahjaa!


14.12.2015

Savipajalla

 Tyttöporukka savipajalla = paras perjantai!

Kuopus täytti kahdeksan, ja kummitäti tiedusteli tekstiviestillä, että oliskohan jotakin tarpeellista millä voisi sankaria lahjoa.   Koska talvikengät oli juuri ehditty uusia, ehdotin että miten olis päivä siellä savipajalla?  - Kätevää, että kummitädillä sattuu semmoinen olemaan.

Perjantaina me tytöt hypättiin autoon ja ajeltiin pajalle.  Ensin vähän murkinaa, sitten Vilja sai omat työkalut ja säkillisen savea, josta isosiskon avustuksella syntyikin monenlaista ja hauskaa oli!  Itse en tällä kertaa saveen juuri koskenut kun ei ollut oikea olotila, mutta riitti kun katseli vierestä toisten tekmistä ja kuunteli sitä tyytyväistä kihertelyä.  

Vilja lienee saanut savikärpäsen pureman jo kohdussa. Sinä kesänä kun odotin Viljaa (työnimenä vauvalla oli Dynamo), istuin päiviä tuolla pajalla ja tein jos vaikka minkälaista hahmoa.  Eihän semmoinen tyttö voi kuin olla savipölyn tuoksussa ihan kotonaan. Olisi kuulemma voinut jäädä vaikka koko viikonlopuksi, minkä uskon kyllä.  Tällä kertaa oltiin "vaan" viisi tuntia.

Dreijaaminenkin sujui Viljalta kummallisen hyvin, minä en ole sitä hommaa ikinä oppinut ja isosisko Iida näyttäisi ainakin näin äkkiseltään perineen meikäläisen dreijaustaidot.  Semmosta se on.  Toiset osaa, toiset ei. - Vaikka ei savimöykyn leikkisä heittelehtiminen dreijan päällä kyllä hauskuutta vähennä yhtään, päinvastoin oikeastaan.   Viljan kummitäti todellakin osaa, katsottiin ihmeissään kun savimöykky kiipesi dreijassa ensin ylös, sitten alas, avautui kupiksi, suoristi reunat, pullisti ne, muuntui kulhoksi ja sai reunoihinsa koristeurat.  Ihan tosta vaan totteli.

Kädet ihanassa savivellissä Vilja ilmoitti onnellisena, että hänestä ei voi tulla isona mikään muu kuin dreijaaja.  Tänään täydennettiin joululahjalistaa seuraavasti:

- oma savipaja talliin
- savea

Mulle ehdottomasti passaa kyllä, mutta mitenkähän pukin aikataulu antaa myöten?

Isille tietysti selvitettiin heti kotona, että nyt pitää ruveta rakentamaan omaa dreijaa.  Siihen tarvitaan ainakin Raisun penkki, kuorma-auron jarru ja jääkiekko, näin meitä valisti kummitäti.

Selvät on sävelet!

13.12.2015

Pelkoja

Pöö!

Muutosvastarinta se on jännä juttu.  Nostaa päätään silloinkin kun muutos on kiva.  Sanotaan nyt vaikka ihan hypoteettisesti, että vauva. 

Vauvahan on mukava asia: se on söpö, pehmoinen, haisee hyvälle, tuhisee kivasti ja saa kaikki vähän pöperöiseen olotilaan.  Mutta kyllä se silti voi aiheuttaa vastarintaa ihmismielen mutkissa.  Tai sanotaanko nyt ihan suoraan, että pelkoja.

Esikoisen jälkeen aloin aika pian odottaa toivottua toista lasta. Oli ihanaa, kunnes jossain vaiheessa iski syvä pelko.  Päättelin tuoreehkon äidin järjenjuoksulla, että tulen olemaan ihan kamala eukko toiselle lapselle, koska en voisi mitenkään rakastaa sitä yhtä paljon kuin ensimmäistä.  Ajattelin, ettei minulta riitäkään toiselle enää mitään, että se ei vaan voisi olla mahdollista.  Jäisi tyystin ilman äidinrakkautta, poloinen.  Luulen, että tämä kumpusi muutosvastarinnasta, joka on kaikesta huolimatta taidettu asentaa kiinteäksi osaksi meistä melkein kaikkia.  Se pistää uskomaan, että koska nyt on hyvin, ei välttämättä sitten enää olekaan kun jotain muuttuu.

Tottakai kävi niin, että kun syntyi poika, sitä rakkautta humpsahti jostain toinen annos järjetöntä määrää, ja kaikki olikin siltä osin vielä kivemmasti kuin aiemmin.  Vaan ehdimpä huolehtia.

Kolmannen kohdalla ei pelottanut.  Kaikki meni kivasti, osasin olla huolehtimatta höpöjä.

No, arvatkaas miten on nyt,  kolmen lapsen äitinä ja 13 vuotta kokeneempana? No, mua vähän pelottaa.  Antakaas kun selitän. Ehdin tässä jo pari vuotta ajatella ääneen, miten mahtava vaihe elämässä on tämä kun lapset ei ole vielä teini-iässä, mutta pärjäävät jo ilman tarkkailua mainiosti. Ovat omatoimisia, ihan fiksuja, hauskoja ja nokkelia.  Miten mahtavaa niiden kanssa on jutustella, katsoa leffoja, puuhastella, tehdä reissuja. Että voi mennä huvipuistoon eikä tarvi erikseen komentaa ketään vessaan tai roikkua hihassa kiinni tai sanoa joka laitteen kohdalla, että tää on isommille.  Uimarannalla ei tarvitse vahtia joka hetki silmä kovana, osaavat jo varoa ja osaavat jo uidakin.

Ollaan aika mahti tiimi!

Ja kohta kaikki muuttuu.

Tulee pieni, joka vaatii kaiken mahdollisen tarkkailun, totaalisen valppaustilan. Jonka vierellä on oltava ja jonka ei saa antaa mielellään pudota kaiteettomalta terassilta tai vintin rappusista.  Jolle pitää antaa vauhtia kiikussa, jonka kanssa pitää katsoa puuduttavia ja joskus lässyttäviä lastenohjelmia eikä dr Whota.  Jossa on kiinni seuraavat vuodet.  Uimarannalle ei enää oteta kirjaa mukaan.

Ja siinä samalla ne kaksi ensimmäistä on jo sukeltamassa ihaniin teinivuosiin.   Että kun olen niin ollut tyytyväinen siitä miten helppoa on elo kun lapset ei ole enää ihan pieniä eikä toisaalta vielä liian isoja, niin kohta meillä on molempia!  Hah!

Entäs ne ikäerot sitten?  Tuleeko iltatähdestä yksinäinen kun kotona ei ole samanikäistä leikkikaveria?  Kolme isompaa sisarusta ovat supertiivis poppoo. Jaksaako tulevat teinit uteliasta pikkuveljeä? Kun itse olin yksitoista ja pikkusisko kahdeksan, perheeseen tuli kaksoset.  Olivat niin pikkuisia ja söpöjä, mutta välillä - sitten vähän isompana -  kaipasi kyllä omaa rauhaa ja huoneen oveen tuli viritettyä jos jonkinlaista narua että naperot pysyisivät poissa.   Nyt oma kuopus on kahdeksan ja keskimmäinen yksitoista - kuinkahan sujuu?  Esikoinen on aina ollut rauhallinen, huolehtiva ja fiksu - mutta se maaginen kolmetoista häämöttää helmikuun lopussa.  Hui.

Vähemmästäkin tutisee puntti ja alkaa epäillä itseään. Jaksanko? Ehdinkö? Riittääkö minusta kaikille?

Mutta kyllä mää jo sen tietysti tiedän, että pelkään turhaan ja kaikki on ihan kivasti vielä vuoden päästäkin.  

Eri lailla, mutta kivasti.

Kun vauva syntyy, ei yhtäkkiä osata edes kuvitella meidän tiimiä ilman kuudetta jäsentä. Tai muisteta mikä niin kovasti pelotti.

Sitäpaitsi mies meni jossain vaiheessa tunnustamaan, että vähän odottaa sitä lasten teini-ikää.  Hullu!

11.12.2015

Nak nak ja hups



Joulu tulee mukavimmin puuhastelemalla kaikenlaista pientä.  Tänä vuonna semmoinen on jäänyt vähän väliin olotilan ollessa pikkuisen hankala moneen puuhaan.  (Vauva on laskeutunut niin alas, että rajoittaa menoa aika tavalla...).

Mutta jaksoin minä yksi päivä pikkasen nakutella.  Jostain kaupasta tarttui mukaan peltisydämiä, ja meistit omasta laatikosta.  Teksti ei meinannut pinnasta erottua, mutta mustalla akryylimaalilla asia korjaantui.  Ensin sudin sitä reilusti pintaan ja lopuksi pyyhin ylimääräiset maalit pois.  

Tänään tiedossa lisää askartelumeininkiä kun mennään viettämään tyttöjen kanssa päivää savipajalle - viime kerrasta onkin aikaa! 

... Sitä ennen pitää keksiä mitä tehdä olohuoneen seinälle, jonka maalasin aamulla valkoiseksi. Valkkasin muka lämpimän kermaisen sävyn, mutta kirkkaan valkoiselta tuo seinässä näyttää. Hups. Onneksi ostin vielä 9 litran purkin, että riittää makkariinkin.  Ehkä olis pitänyt pysytellä vaan noissa pikku askarteluissa.   

Kokeilisko seuraavaksi tummaa sinistä?

8.12.2015

The Big Sleep

Kapteenin lokikirja, viikko 34.

Väsyttää.  Ihan. Kaiken. Aikaa.  Ensimmäisen kerran se iskee noin varttia vaille kymmenen aamulla: tunne, että on pakko vähän nukkua.  Yritän vastustaa. Aika usein onnistun, koska joku roti sentään pitää olla.   Haahuilen, kirjoitan, istun ja makaan.  En tee.  Jos tiputan jotain lattialle, en nosta sitä vaan puntaroin.  Kuinka paljon tarvitsen tuota?  Voiskohan pyytää jotain muuta nostamaan sitä?  Jos tilanne ei ole kiireellinen, annan olla.   Helpointa on tiputtaa jotain syötävää, silloin koira hoitaa asian niin ettei minun tarvitse ottaa vastuuta.

Iltapäivä on pahin, ja alkuilta. Siinä puoli neljästä puoli seitsemään.  Väsymys yltyy armottomaksi.  Silmät ei meinaa pysyä auki ja pää painaa.  Onneksi mies vaihtoi vessaan vahingossa ylikirkkaan lampun, se piristää.  Sattumoisin vekaran pää painaa rakkoa sen verran tomerasti, että pissalla pitää käydä usein.  Jei. Silti simahdan liian monena iltana ennen kuin ehdin rekisteröidä koko asiaa.

Makoillessa ehtii suunnitella esimerkiksi näitä remontteja.  Katsella reikiä ja repeämiä olkkarin tapetissa tai jos on aktiivisemmalla päällä, selailla pinterestissä sisustuskuvia ja joulukuvia.  Olis kiva vähän laittaa paikkoja, mutta kun ei jaksa.

Tuplasin rauta-annoksen viikko sitten, vatsa ei tykkää mutta voi olla, että eilen havaitsin hienoisen eron vireystilassa. Kehuin illalla miehelle, etten ollut nukkunut yhtään nokosia ja sain kuulla, että näytinkin ihan siltä.  (Miehet.  Ei minkäänlaista itsesuojeluvaistoa).

Supistaa välillä niin että hengitys vähän salpautuu, siispä pysyn makuulla.  Maha tekee näyttäviä aaltoliikkeita ahkerimmin ilta kymmenestä puolilleöin.  Ihan kiva päivärytmi vaavilla.  Yöunet on katkonaisia, koska pitää nousta välillä pissalle ja myös kyljen kääntäminen vaatii irtautumisen syvästä unesta.  Pitää nostaa tyynyt toiselle puolelle ensin, että saa itsensä aseteltua.  Sitten voikin miettiä, että kannattaisko käydä saman tien siellä pissalla ettei tarvi  herätä erikseen sitä varten...

Raskaus.  Jos ei mahassa olisi vauvaa, niin ihan syvältähän tämä olis.

That being said, tänään aion seuraavaa:  pakkeloin yhtä seinää, ihan varovasti.
Testaan maalisävyä jos löydän purkin. 

James-setä auttaa: biisi

 Edit:  Löysin maalipurkin ja sudin testin seinään.  Istahdin nojatuoliin arvioimaan sävyä ja heräsin tuntia myöhemmin. Huoh.  Ajattelin ehtiä kauppaan ennen seuraavaa nukahdusta, pitäkää peukkuja.
 

7.12.2015

Tilaa

tätä on odotettu!

Nyt on kovan luokan sisustuskuvaa!  Suuri komeromullistus vei pari viikkoa, ja nyt ollaan tällaisessa vaiheessa.  Kaikki sai alkunsa ihan pienistä vauvanvaatteista, joille ei löytynyt paikkaa.   Loogisen ajattelun mestarina päättelin, että paras ratkaisu on nyt kertakaikkiaan purkaa ruma ja epäkäytännöllinen komero makkarin nurkasta missä se paitsi vie tilaa, aiheuttaa toisinaan nukahtamisvaikeuksia.  (koska se on kolho ja ovissa on avaimenreiät, niin kuin ne kuuluisi pitää lukossa jonkin uhkaavan komeroasukin takia).

Tyhjensin siis kyseisen komeron, jonka jälkeen tyhjensin yläkerran aulassa toisen komeron, jotta sain paikan mihin sijoittaa ensimmäisen komeron kamat.  Sitten etsin toisen komeron tavaroille paikat, yllätyin kun oikeasti onnistuin löytämään sellaiset.  Seuraavaksi tyhjensin tyttären vaatekomeron ja vein sen isoon makkariin, jossa oli ennenstään kaksi samanlaista.  Piti tietysti hankkia tyttärelle uusi komero sekä kolme metallista koritelinettä, jotka upotin ison makkarin kaappirivistön uumeniin.  

Komerotetristä sai pelata päivätolkulla, mutta nyt on kaikki kaapit järjestyksessä ja muutama hylly jopa tyhjää täynnä.  Samaan syssyyn sain siirrettyä vintille laatikot, jotka olivat lojuneet aulassa keväästä asti.  Tosin niissä oli monoja ja luistimia, ja voi olla että ne saa pian kaivaa esille uudestaan.  Toisaalta jos sää jatkuu nykyisellään voi hyvinkin olla että ei tarvi.

Mies purki ärsyttävän komeron makkarin nurkasta eilen, ja minusta tuo nurkka on nyt ihana.  Tuntuu kuin olisi saanut uuden huoneen, jossa on ihan valtavasti tilaa!  Toki on myös paikattava katto, pakkeloitavat seinät ja lattia jonka luultavasti piilotan maton alle, mutta päällimmäinen fiilis on että jes!  Vihdoin!

Siinä on nyt paikka pinnasängylle.

Tarttis sitten keksiä, että maalataanko vai tapetoidaanko vai laitetaanko kenties seinään sitä raakalautaa.  Ideoitahan on ehtinyt keksiä tässä parin vuoden ajan kun homma on ollut mielessä. Luultavasti mennään helpoimman ja edullisimman kautta (maali), koska minusta ei ole oikein mihinkään muuhun kuin vetelemään nokosia ja keksimään näitä projekteja. 

Vaikka saahan sitä haaveilla, kyllä minä jo kolme näytepalaa tilasin Sandbergilta.

- Tosin keittiöön.  Ehdin jo sinnekin vähän suunnitella.
(Olohuoneen tapettikin on ihan nuhjuinen ja palkeenkielillä...)

Hups.

1.12.2015

Joulukuu!



Se on sitten joulukuu!  Tänään ei kyllä tunnu siltä, joulufiilis piileksii.  Siispä feikkaan.  Otetaan yksi kuva viikon takaa, jolloin oli vielä lunta ja valoa ja utuinen tunnelma.  Ah, miten nättiä ja valkoista ja semmosta blogikelpoista.  

Ja koska ulkona on viime päivät ollut pimeää, märkää ja harmaata,  otetaan toinen kuva vielä vähän kauempaa, vuodelta 2014 -  eikös olekin ihana talvinen lumisade?  Täydellinen! Just tuommoisia megaisoja lumituprakkeita pitäisi kalenterin mukaan tälläkin hetkellä leijailla taivaalta, mutta eipä näy.  Kuvan ottohetkellä mielen valtasi oitis mukavan lämmin joulutunnelma, muistan sen niin selvästi...  Senkin muistan selvästi, etten ollut asiasta yhtään iloinen sillä sattui olemaan toukokuun alku ja mielessä pitkä kuuma kesä eikä mikään ratiritiralla...

Että kovin on hankalaa palvella ihmisen säätoiveita, välillä menee pakostakin pieleen.  

Vaikka joulufiilikset on ehkä vuodenaikaan nähden vähän alhaiset, on tämmöinen innokas tonttu kuitenkin ihan vahingossa hoitanut hommansa mallikkaasti.  Kaikki lahjat on hankittu paria lukuunottamatta, piparitaikinaa on ostettu pakastimeen ja torttujakin tehty yksi satsi.  Lanttulaatikkoa olen syönyt jo kolme rasiallista ja neljäs odottaa jääkaapissa.  (Saarioisen loota voittaa Atrian mauttoman version, jos minulta kysytään). 

Aamulla avasin jo kolmannen luukun kalenterista (kiitos, partiolaiset, niistä kahdesta ekstraluukusta, joita lapset suklaakalentereineen kadehtii!) ja muutamat joulukoristeet on laitettu esille. 

Kuulin huhun, että joulukuusikin on jo käyty hakemassa!

Eiköhän ne tip tap -tasot tästä pikkuhiljaa lähde nousuun.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...