rakkausmakkaroita



Yksi ehkä ihanimpia asioita vauvassa on läski.  Se, miten posket pyöristyy, käsivarret pulskistuu ja polvitaipeisiin ilmestyy makkarat.  Polvimakkarat!  Niin söpöä!  Vauvaläski kertoo, että ruoka maistuu ja vauvaa kasvaa - eli että että kaikki on ihan niin kuin pitää, mutta bonuksena se on söpöä ja herättää meissä isommissa pupeloisia tunteita ja paijaushalun. 

Miksiköhän ei äiti osaa suhtautua omiin makkaroihinsa samalla tavalla?  Etsin tässä kaapista päällepantavaa ristiäisiä silmällä pitäen, ja eräskin neulemekko paljasti aika kivan pehmoisia kerrostumia vyötäröltä.  Peilistä näkyi selvästi täyteläisempi Tiina, snadisti pulskistuneet käsivarret ja mekon pintaan piirtyvät pikkuhousun rajat.  Olin tietysti vähän että höh, vaikka tilanne ei yllätys ollutkaan. Ei herännyt pupeloisia tunteita eikä paijaushaluja, mutta ei nyt toisaalta iskenyt kriisikään.  Aika pienet on kuitenkin nuo makkarani, Rubens olisi varmaan saanut hyvät naurut jos olisin tarjoutunut taulumalliksi näillä muodoilla. Sitäpaitsi "vika" oli selvästi vaatteessa, koska ilman mekkoa ei peilikuva ollut hassumpi ollenkaan. 

Harmi vaan, että ristiäisissä ei viitsi esiintyä nakuna eikä näissä rakkaissa lökähousuissa, mutta löysin kuin löysinkin sopivasti juhlavat ja päällemahtuvat kamppeet kaapista.  Housut tosin oli muuttuneet rennon lököttävistä napakasti istuviksi, mutta  eihän sitä kukaan tiedä!  Paitsi ehkä nyt...

Viime viikolla sattumoisin koitti sekin päivä kun Väinölle jäi ensimmäiset vaatteet liian pieniksi. (Näinkö pian se taas kävi?) Hain kaapista pinon isompia ja koitan raaskia kerätä liian pienet bodyt pois hoitopöydän laatikosta.  Varmaan kannattaa omassa komerossakin suorittaa karsinta ja jättää hyllyille vain ne vaatteet jotka ei turhaan purista kylkiä.

Yhdessä Väinön bodyssa lukee että made with love.  Kaippa sitä voi näistä pikkumakkaroistaan ajatella samalla tavalla.

Kommentit

  1. Muistan kun jonkun raskauden jälkeen laitoin jotkut farkut jalkaan ja menin ylpeänä esittelemään Keimolle et kato nääki menee ja näin nopeesti ja tuntuu että tilaa ois jopa enemmän, et miltä näyttää (takaa), niin se vastas et vähän... erilaiselta. Jaksanut naurattaa. Eniten huvittaa ne kuvat itsestä joskus 10 vuotta sitten jossa näytti muka toooosi väsyneeltä ja vanhalta ja nyt jälkikäteen vaan nuorelta.

    Itsestä pitäminen on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No näinpä! Miten sitä aina takertuukin niihin huonoihin puoliin? Ihan sama noiden valokuvien kanssa, täytyypä muistaa että kymmenen vuoden päästä tämän päiväinen minä on tosi nuoren ja simpsakan näköinen.

      Onneksi vanheneminen tuntuu ainakin jollain lailla hahmottuvan paremmin eikä ihan kauheasti stressaa (no eipä!), muistan senkin kun olin 23 (siis niinku niin ikäloppu), ja taivastelin että lakkiaisista oli jo viis vuotta ja aina vaan opiskelin enkä tiennyt mitä haluan isona ja oumaigaad :D

      Poista
  2. Kylläpä osasit hienosti tiivistää rakkausmakkaroiden syvimmän olemuksen! :) Sitten kun vielä osaisi arvostaa (vielä enemmän - kolmannen lapsen kohdalla onneksi osaan jo vähän arvostaa) sitä pientä hetkeä, kun vauva on tuossa rakkausmakkaravaiheessa! Itsestäni tuntuu jo nyt, kun nuorimmainen on 7 kuukautta, että aika menee ihan liian nopeaa - mistä tän elämän saa pienemmälle nopeudelle??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, Väinö kävi tässä juuri neuvolassa jossa todettiin että poika on kasvanut jo kymmenen senttiä siitä syntymämitastaan. Että ei se ole enää mikään käärö :D

      Hurjaa on kehitysvauhti, ja sen tajuaa siinä jossain yhden vuoden kohdalla kun se tuhiseva käärö viipottaa menemään pitkin tanteretta niin kuin ei ikinä olis muuta tehnytkään!

      Poista
  3. Ihana teksti, taas <3 Ja ihanat makkarat! Mukavaa maaliskuuta sinne <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit