Sydämen asioita

Hurjaa vauhtia on mennyt pian koko toukokuukin! Ihan vastahan se oli kun puiden silmut olivat vasta aavistus ja minä huhkin lapion varressa, nyt siellä on yhtäkkiä jo ihan vihreää ja kirsikankukkia ja  pörriäisiä...

Äitienpäivän alla käteen ilmestyi sydän, googlen avulla selvitin että se oli tällännyt itsensä sydänviivan jatkoksi - no niinpä tietysti!   Koitin ennustella itselleni kaikenlaista romanttista, mutta kun syrän eilen kuoriutui pois, hoksasin että se olikin ollut lapion aiheuttama hankauma. Ei tullutkaan tummaa muukalaista vaan syvä lapiorakkaus!  Ihan kiva, koska ei mulla sille muukalaiselle olisi käyttöä ollutkaan.  Ellei se olisi halunnut tehdä jotain tylsempiä pihahommia puolestani.

Lapiorakkaus on niin lujaa, että kun lapiohommat aloittaa, niitä ei raaski lopettaa vaikka kuinka väsyttäisi. Aina jaksaa vielä yhden lapiollisen, ja jos jaksaa lapiollisen, voi saman tien tehdä vielä yhden kottikärrykuorman.  Lapioin ja kärräsin, valloitin pihan reunalta alueen koiranputkilta ja nokkosilta meille ihmisille.  Tasoitin viime keväänä järsittyjen kantojen kohdat, kylvin nurmea ja apilaa.  Siirtelin puskia ja suunnittelin suuria.

Sateisena viikkona katselin ikkunasta tyytyväisenä: kyllä kylvöt tykkää kun tulee vettä!

Nyt se valloitettu nurmiläntti jo vihertää kivasti ja jostain on yhtäkkiä tullut kevään tilalle kesä.

Kirjosieppo-  ja pääskypariskunnat on taas palanneet entisille pesäpaikoilleen, bongasin ne molemmat eilen.  Tuntuu että asiat on ihan niin kuin pitää, kun yksi sirputtelee niitä näitä pöntön päällä ja toiset suhahtelevat räystään alle niin kovasta vauhdista etten tajua miten ne ei ikinä kopsauta päitänsä.

Kesä on jo niin pitkällä, että meidän pieni kesämies ulkoili tänään ilman housuja ja isommista muksuista kaksi kolmesta kävi heittämässä talviturkit.  Se yksi vaan piirsi ja piirsi ja piirsi. 

Ensi viikolle on luvattu lisää kesäsäätä, siispä teemme lisää kesäasioita.

Ja ihan kulman takana on lapsilla loma.