26.8.2016

Väinö oy

 Suorittaessani tarkastusta toimitiloissamme löysin pöydän alta roskan, mistä olin hyvin innostunut.
Harmikseni Executive Assistant ei antanut minun syödä sitä, vaikka protestoin voimakkaasti.

Väinöstä päivää. Iloksemme voimme julkistaa, että yhtiömme kasvu jatkuu tasaisena. Olemme onnistuneesti kohdistaneet kaikki voimavarat pitämään yllä hyvää tulosta ja karsineet työntekijöiden työnkuvasta epärelevantit tehtävät, kuten kirjojen lukemisen ja ikkunoiden pesemisen.  Tämä on johdon näkökulmasta lisännyt sekä tehokkuutta että toiminnan mielekkyyttä. 

7 kuukauden perehdytyksen jälkeen yhtiömme Executive Assistant, Äiti, on osoittautunut melko hyväksi työntekijäksi, joskin ajoittain on ilmennyt erilaisia keskittymisvaikeuksia kesken dublojenheittelypalaverin. Johto seuraa myös tarkasti Äidin lisääntynyttä taipumusta kadota paikalta ja ilmestyä sitten yleensä sohvatyynyn takaa huikaten "Kukkuu!"  Vaikka tämä on johdon mielestä huvittavaa (tilanne saa meidät usein nauramaan, mikä tuntuu rohkaisevan Äitiä), olemme hieman huolestuneita siitä että yhtiön näinkin tärkeässä asemassa oleva työntekijä ei muista nimemme olevan Väinö. 

Kasvu, kuten sanottua on ollut huomattavaa, ja tämä onkin saanut toimintamme nousemaan uudelle tasolle.  Operoimme jo sujuvasti kurkottelematta sohvalla, joskin yrityksistä huolimatta sinne kiipeäminen ei vielä onnistu.  Myös logistiikkapuolemme upgreidattiin vastikään, ja tällä hetkellä liikumme mukavasti nelivedolla, mikä on hieman vähentänyt koirankarvojen määrää bodyjen masukohdassa. Executive Assistant on tästäkin hyvillään, onhan hänen vastuullaan myös yhtiön puhtaanapito.

Yhtiömme taloustilanne on tällä hetkellä hieman epävakaa, mikä on saanut Executive Assistantin hajauttamaan käteisvirtoja siten, että välillä on haettu tarjousjauhelihaa äsmarketin sijaan myös kookaupasta. Tilanne jatkunee samankaltaisena, sillä yhtiömme toimipisteessä odotetaan piakkoin alkavaa kattoremonttia, minkä lisäksi hieman yllättäen saneerausta näyttäisivät kaipaavan myös pesutilamme.  Jälkimmäinen operaatio tulee oletettavasti vaikuttamaan työntekijöidemme hyvinvointiin monella tasolla luoden haasteita muunmuassa pitkien hiusten pesuun, pyykkihuoltoon ja järjen pysymiseen päässä.

Tätä silmällä pitäen olenkin alkanut valmentaa työntekijöiden paineensietokykyä ja alkanut vaatia ruokaa myös yöaikaan. Olen huomannut kohtaavani sitä vähemmän vastarintaa mitä väsyneempi Executive Assistant tai  Executive Assistant of Getting us some Money, Isi, on.

Tiimini kolme kolleegaa, Associates in Mess Making, on osallistunut kiitettävästi yhtiön toimintaan sekä heittelemällä aiemmin mainittuja dubloja, palikoita ja muita leluja, että esittelemällä aivan uusia ideoita ja toimintamalleja, joista olemme olleet hyvin innostuneita.  Juuri tälläistä innovatiivista ajattelua ja heittäytymistä yhtiömme arvostaa. Vaikka yhtiömme työntekijät ovat yleisesti ottaen valioluokkaa, on ilmennyt kuitenkin tilanteita, jolloin työntekijöiden reaktiot ovat olleet ristiriidassa johdon linjanvetojen kanssa. Aiommekin tulevissa palavereissa käsitellä mm.  aiheita saako syöttötuolissa seisoa sekä kuka saa kylpeä koiran kupissa.

Lisäksi on huomautettava, että noin parin viikon ajan muut tiimiläiset Äitiä lukuun ottamatta ovat olleet poissa kotoa pitkiä aikoja päivisin. Olen protestoinut asiasta Executive Assistantilleni kovaäänisestikin, mutta kyse lienee pysyvästä tilanteesta.  Odotamme kuitenkin muutosta sosiaaliseen suvantoon kun kerhot alkavat viikolla 36.  Silloin pääsemme testaamaan kommunikointitaitojamme ja rakentamaan kontakteja muihin yhtiöihin.  Äitikin ilahtunee saadessaan tavata kolleegoitaan.

Me täällä Väinössä jatkamme yhä uusien tavoitteiden toteuttamista, merkit ovat sellaiset, että seuraava etappi saattaa olla ihan nurkan takana. 

13.8.2016

Kalkkimaalikokemus

 Kuvia keskeneräisestä makkarista :)  
Huomatkaa nätti koira ja kalkkimaalilla ehostettu ikean muovinen tähtilamppu!
Pimennysverhokin näköjään vinossa.


Minäkin kokeilin kalkkimaalia!  Odotukset oli korkealla, sen verran monta hehkuttavaa kokemusta olin googlaillut pohtiessani josko ainetta tilaisin itsekin. Joskus vuosia sitten ostin Annie Sloanin sisustuskirjan ja ihastelin kalkkimaalattuja koteja ja niiden pehmoista tunnelmaa, joten totta kai päätin hommata samoja maaleja kun niitä kerran Suomestakin saa. 

Annie Sloanin kalkkimaalien hyvistä ominaisuuksista voi lukea vaikka täältä Måla & Moren sivulta. Tilaukseni tein samaisesta putiikista. (Tähän kohtaan kehut nopeasta toimituksesta!)

Instagrammissa onkin tullut jo ilmi, että yläkerran huonejärjestys vaihtui taas. Tytöt saivat isoimman huoneen ja me isot sekä Väinö siirryttiin pienempään pinkkiin huoneeseen nukkumaan. Ajattelin, että kalkkimaali olisi paitsi kaunis, myös helppo ratkaisu myrkyttömyyden ja nopean kuivumisen ansiosta. Ja, koska kaikkialla toistui, kuinka peittävää aine on, arvelin ettei pinkkejä tapettiseiniä (kuva instassa) tarvitsisi pohjamaalata kun sävykin oli melko vaalea.

No kuinkas sitten kävikään?

Ensinnäkin, maali on ihan kamalan paksua - siis todella, kuin puuroa. Sudin sitä pitkän tovin testimielessä yhdelle seinälle, sain levitettyä maalia ehkä puolen neliön alueelle ja ranteeni todella kipeäksi.  Onneksi maalin ohentaminen on helppoa: lisätään vain vettä, ja jos huomaa ohentaneensa liikaa, jätetän kansi auki ja annetaan haihtua kunnes koostumus on soppelia. Itse lisäsin vettä reilusti: kaksi desiä litraa kohti, minkä jälkeen annoin maalin tasaantua rauhassa.

Ohentaminen kyllä helpotti levittämistä, mutta homma oli silti kovin, kovin hankalaa.  Maali on velliksi ohennettunakin, kumma kyllä, hyvin kuivan oloista ja huonosti levittyvää.  Ajattelin koko ajan maapähkinävoita ja sitä miten se takertuu kuivasti mutta päättäväisesti kitalakeen. Tai veteen liotettua hiivaa.  Vaikka hiersin ja työstin pensselillä parhaani mukaan, pinkki tapetti kuulsi sieltä täältä läpi, ja maalin kuivuttua paljastui, etten ollut sitä todellakaan saanut joka kohtaan tarttumaan.  Levitin siis vielä toisen kerroksen, ja edelleen näkyy paikattavaa, pikkuisen.

Litran maalia sanotaan riittävän noin 13 neliöön, minulla sitä kului  12 neliöön melkein kaksi litraa, eli kulutus oli tuplat siitä mitä pitäisi olla! Huoneen ainoa ehjä seinä jäi maalamatta kokonaan.

EDIT: Fiksuna hoksasin vasta jälkijunassa, että kulutus oli ihan luvatun kaltainen.  Maalipurkin kyljessähän kerrotaan maalin kulutus silloin, kun pinta maalataan kertaalleen.  Eli kaksi kertaa maalattuna kulutus luonnollisesti tuplaantuu.  Hyvä minä  :)  (Tosin oletin kuvausten perusteella, että yksi kerros riittäisi).

Ei siis ihan niin ihana kokemus kuin odotin.

Mutta, tämä kokemus saatiin aikaan maalaamalla tapetin päälle ilman pohjatöitä, ehkä jollain toisella pinnalla maali tekee kaiken minkä lupaakin.

Oman kokemukseni perusteella vinkkaan seuraavaa:
- Jos työn alla on seinäpinta ja siinä on jokin muu sävy alla kuin valkoinen, EHDOTTOMASTI POHJAMAALI.

- Jos raaskit, tilaa se Annie Sloanin oma hieno pensseli, ehkä siinä on jotain taikaa?

- Annie Sloanilta saa myös seiniin tarkoitettua Wall Paintia, sitä olisin itsekin tilannut jos ei tuo haluamani sävy olisi ollut lopussa.  Seinämaalin luulis äkkiseltään olevan seinälle ihan hyvä valinta?

Kaikesta hankaluudesta huolimatta kalkkimaalatut seinät on tosi kauniit.  Pinta on juuri niin puuterisen rauhallinen kuin ajattelin, ja maalin sävy (old white), joka aluksi näytti kamalan harmaalta ja likaiselta, onkin oikeasti ihana. Yksinkertaisesti paljon kauniimpi lopputulos kuin helpolla remonttiässällä sudittu kumipintainen seinä.

Huoneesta jäi vielä yksi seinä ilman maalia, harkitsen vähän tekisinkö täydentävän maalitilauksen (harmittaa ne isohkot toimituskulut yhtä maalipurkkia varten).  Ainakin aion ehdottomasti vetää seinään pohjamaalin jos kalkkimaalin päädyn.

Lisäksi aion maalata ainakin yhden vaatekaapin. Sittenpä selviää miten kalkkimaali tulee toimeen Ikean lastulevyisen Robinin kanssa.

Ajatuksia? Kokemuksia? Osaako joku sanoa, mitä tein väärin? (Paitsi sen, etten pohjamaalannut seinää)...

7.8.2016

Kehittyvä lapsi ja miten pysyä sen perässä

Jee! Kauhian pahaa tämä lihasoosi, syöminen on kivaa!

Otsikko on kysymys.  Kertokaa mulle miten pysyä lapsen perässä, kun sillä on ihan järjetön kiire kehittyä?

Pari viikkoa on koitettu pysyä Väinön perässä.  Oli aikomus raportoida suuria vauva-asioita: Väinö nimittäin sai syöttötuolin.  Arki muuttui oitis kun pikkuäijä saattoi hieman tuettuna istua muiden seurana pöydän ääressä. Miten hienoa! Piti kertoa, miten ensimmäisen syöntikerran jälkeen viisastuttiin ja alettiin syödä ilman paitaa ettei tulisi niin paljon pyykkiä.  Oli nopsempaa suihkuttaa koko poika ruuan päälle kuin etsiä taas puhdasta päällepantavaa.

Päivä, pari myöhemmin Väinön suuhun ilmestyi eka hammas. En ole varmaan ikinä ollut niin innostunut kun minua purraan polveen.  Mahtavaa!  Sekin jäi raportoimatta, koska heti perään tuli toinen hammas.  Sitten Väinö nousi konttausasentoon, mutta ei keksinyt miten siitä päästään liikkeelle, joten alkoi kokeilla miten pääsee istumaan ja oppi ylittämään kynnykset... Tässä vaiheessa alkoi se kiire vähän tuntua.

Viime viikonloppuna anoppilassa menin olohuoneeseen ja löysin pojan istumassa itsekseen lelujen keskellä - yllätys! 

Nyt, viikkoa myöhemmin meillä noustaan tukea vasten seisomaan.

Väinön motto tuntuu olevan, että jos ei jokin heti onnistu niin kokeillaan jotain muuta. Niinpä hän nyt sitten opettelee ilmeisesti kaikkea yhtäaikaa. Kun pidellään käsistä niin poika kävelee, varmaan jos laittaisi pyörän selkään se yrittäisi polkea. 

Intoa on loputtomasti, mutta tasapaino on vielä hukassa. Pikkumies heilahtaa vähän väliä huolettomasti nurin, joten meidän muiden täytyy olla tarkkana ottamassa koppia, eikä kaveria voi jättää juurikaan itsekseen puuhastelemaan. Jos niin tekee, voi olla että tyyppi löytyy kuistilta järsimässä kumpparia tai työhuoneesta kuolaamassa johtokasaan. Saattaa se joskus harvoin ihan tyytyväisenä köllötellä omalla peitollansakin, mutta jossain kohtaa DNA:ta taitaa olla koodi, joka lähettää yliaktiivisiin aivoihin signaalin aina kun isot ihmiset eivät keskity: Nyt, Väinö, kiidä kuin tuuli!

Ja kaveriksi joka ei vielä osaa kiitää, Väinö vaihtaa maisemaa melko liukkaasti.

Meillä ei ole enää vauvaa, meillä on taapero.

Se virnistää onnellisena, maiskuttaa suuta ja kokeilee kielellä uusia hampaita niin että näyttää jatkuvasti illistelevän meille. Hekottaa, pärisee, kuolaa, kiljuu, tarttuu, maistaa, järsii, tukistaa, kerjää koiralta pusuja, tekee oikeastaan ihan mitä mieleen juolahtaa.

Eilen aamulla Väinö köllötti isin kainalossa, isi otti kirjan ja alkoi lukemaan -  ja Väinö kuunteli hiljaa koko jutun!  En kestä.

Tunnen itsessänikin muutoksen.  Isojen lasten äitinä olin unohtanut tyystin miten suuria ja tärkeitä ihan kaikki nämä pienet jutut on, mutta nyt ne saa kokea vielä kerran - enkä edes tajunnut, että se olisi taas näin mahtavaa! On erityisen mukava katsella, kunka isommat lapsetkin innostuu kaikesta mitä Väinö oppii ♥

PS: Nyt se syökin jo paita päällä, eikä tarvi ruokailun jälkeen suihkua.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...